
Laitilassa ajetaan huomenna lauantaina jo tutuksi tullut Oili Jalonen -ralli, joka on tällä kertaa pienoisralli. Viiden erikoiskokeen reitistä yli puolet on viety hyväkuntoisille yksityisteille, ja kilpailun lähtö sekä maali sijaitsevat Laitilan torilla.
Turun Moottoriseuran järjestämä F-Cupin osakilpailu on ajettu Laitilassa vuodesta 2018 lähtien. Ennen sitä kilpailupaikkana toimi Uudenkaupungin ympäristö. F-Cup on suosituin rallisarja Suomessa ja siinä autot ovat vanhempia kuin SM-sarjassa.
Kilpailijat saavat vasta lauantaina tietää kilpailureitit, sillä etukäteen reittien ajaminen on kiellettyä. Jos kilpailija saadaan kiinni siitä, että hän on ajanut kilpailureittien alueella, edessä voi olla hylkäys tai kilpailukielto.
Laitilalaislähtöinen Teemu Kiiski osasi kuitenkin antaa kilpailuviikolla pientä vihiä siitä, mitä on luvassa. Hän osallistuu kilpailuun juhlistaakseen 50-vuotissyntymäpäiväänsä.
– Joitakin pätkiä ajetaan isommilla teillä, mutta myös yksityisteillä. Muualta tulevat sanovat, että Lounais-Suomessa reitit ovat luonteettomia, mutta kyllä tässä iässä alkaa jo pelottaa, kun keskinopeudet saattavat hiekkateillä nousta sinne 120 kilometriin tunnissa.
Kiisken merkkipäivä on virallisesti vasta joulukuussa, mutta hän lähtee juhlatunnelmissa Oili Jalonen -ralliin.
– Ajan ensimmäistä kertaa kilpailussa nelivetoisella Ford Fiesta Rally 3 -autolla. Vuokrasin sen vain tätä kilpailua varten. Turun Moottoriseura lupasi myös, että saan numeron 50 autoon, vaikka en siitä paikalta lähdekään. Lisäksi järjestän yhteistyökumppaneille ja tutuille VIP-tapahtuman rallin yhteydessä.
Teemu Kiiski ajoi ensimmäisen rallikilpailunsa vuonna 1997. Kipinä syttyi kuitenkin paljon aiemmin.
– Taisin olla kuusi, kun ostin Kuplavolkkarin puoliksi isoveljeni Jarin kanssa. Hän aloitti myös ajamisen, kun olin itse 11. Olin mukana huoltojoukoissa ja sieltä taisi omakin kipinä syttyä, vaikka itse rallin aloitin liian myöhään, Kiiski naurahti ja heitti leikkimieliset syytökset isoveljen niskaan.
Halpaan leikkiin veljekset eivät lähteneet mukaan, sillä kilpailumaksujen lisäksi rahaa vievät muun muassa autojen korjaamiseen tarvittavat varaosat sekä erilaiset talvi- ja kesärenkaat.
– Ilman tukijoitani en pystyisi tätä tekemään. F-Cupin osakilpailuissa kilpailumaksu on noin 400 euroa ja SM-sarjassa peräti 800 euroa. Talvisin yksi rengaskin maksaa yli 400 euroa ja niitä pitäisi olla jokaisessa kilpailussa yhteensä kuusi.
Lauantain kilpailussa Kiiski ajaa yhdessä kartanlukijansa Tero Rönnemaan kanssa. Kaksikko on ajanut yhdessä muutamassa aiemmassa kilpailussa, mutta pääasiallisesti kartanlukijana on toiminut Patric Öhman.
– Hyvä olisi, jos sama kartturi olisi mukana useamman vuoden. Itse olen tehnyt yhteistyötä yhden kartturin kanssa yhdestä viiteen vuotta.
Lauantain VIP-tilaisuuteen on tulossa yhteistyökumppaneiden lisäksi Kiiskin perheenjäseniä sekä muita tuttuja. Perhe on pysynyt enemmän taustajoukoissa, mutta Teemun poika on ollut mukana ajamassa joitakin pätkiä.
– Suuri kiitos täytyy jakaa Marko Grönroosille, joka pääasiassa pitää autoani yllä. Ilman häntä en todennäköisesti pystyisi ajamaan.
Osallistujamäärät laskussa
Oili Jalonen -ralli ajetaan neljännen kerran Laitilassa. Turun Moottoriseura on vastuussa järjestelyistä ja kilpailunjohtajana toimii Timo Kallio. Hän kertoo, että ralli on saanut alkunsa Ampiaisrallista, joka ajettiin jo vuonna 1971.
– Se oli ensimmäinen Turun Moottoriseuran järjestämä ralli. Ampiaislogo on edelleen käytössä, Kallio alustaa.
Tänä vuonna kilpailun järjestäminen oli vaakalaudalla vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Kilpailuviikon alkupuolella järjestäjät ilmoittivat, että ralli järjestetään, vaikka se ei taloudellisesti ole kannattavaa.
– Tätä tehdään rakkaudesta lajiin. Osallistujia on tänä vuonna vähemmän kuin aiempina vuosina, sillä kyseessä on niin sanottu kyläkilpailu, eikä minkään sarjan osakilpailu.
Kilpailunjohtajan mukaan hyvä kilpailu saadaan aikaiseksi, vaikka reittejä on myös jouduttu lyhentämään. Kilpailussa ajetaan vain viisi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on reilut 40 kilometriä.
– Laitilassa on todella hyviä yksityisteitä, jotka saimme käyttöömme. Lounais-Suomen teitä on pidetty kokonaisuudessaan vaihtelevan haastavina.
Timo Kallio kannustaa ihmisiä lähtemään paikan päälle, sillä silloin vasta saa todellisen käsityksen siitä, kuinka kovaa esimerkiksi hiekkateillä voi parhaimmillaan ajaa. Lisäksi hän muistutti siitä, että paikat hoidetaan kuntoon kilpailun jälkeen.
– Odotan lauantailta mukavaa rallipäivää niin harrastajille kuin katsojillekin. Järjestäjä myös hoitaa tiet ja paikat kuntoon rallin jälkeen, joten siitäkään ei tarvitse murehtia.
Rallin lähtö tapahtuu klo 14.01 alkaen Laitilan torilta. Maali sijaitsee samassa paikassa. Yleisö voi ostaa rallipaketteja tapahtumaan Shell Laitilasta sekä Neste Vesilaitoksentieltä Raisiosta.
