Laitilalaisen Jyrki Varjon ja uusikaupunkilaisen Tommi Aaltosen bluesrockbändi Mojo Coyote sopii Hullun kukon torille kuin porkkana ja sipulit myyntikojuun. Blues on syntynyt Yhdysvalloissa puuvillapeltojen paahteessa, jossa mustat tekivät yksitoikkoista työtä.
– He keksivät sen viihdyttääkseen itseään. Sieltä rupesivat kirpoamaan bluesin ja jopa gosbel-musiikin kiertokulut ja melodiat. Me saamme mustille olla ikiaikaisesti kiitollisia, kitaravirtuoosi Varjo kertoo.
Aurinkoa, sitkeyttä ja luovuutta vaatii maatalous edelleen. Torille Mojo Coyoten musiikki sopii Varjon mukaan siksi, että se ei ole liian hyökkkäävä, mutta ei myöskään liian rauhallista.
Varjoa kiehtoo bluesissa erityisesti sen juuret. Siksi Varjo soittaa itse säveltämäänsä musiikkiaan tavallisten kitaroiden lisäksi sikarilaatikkokitaralla ja resonaattorikitaralla, itse tehdyillä tietysti.
– Sikarilaatikkokitara lähti siitä, että köyhälistöllä ei ollut varaa ostaa kitaroita. Kadulta ja tien poskesta löytyi sikarilaatikko. Siitä tehtiin jonkinlainen koppa ja laitettiin muutama kieli. Se on niin alkeellista kuin olla ja voi, se kiehtoo minua.
Mojo Coyotes on ollut koossa noin vuoden, ja keikkaa on riittänyt.
– Hauska soittaa duona. Oma haaste on siinäkin, kun soittimia on vähän. Duossa voi toisaalta aika paljon improvisoida.
Tärkeintä bändissä on pitää musiikin iloa yllä.
Nimi Mojo Coyote on Jyrki Varjon mukaan kojootinmetsästyksessä käytettävä häntä, joka laitetaan heilumaan aavikolle, ja se houkuttelee kojootteja. Nimi tuli kuitenkin toista kautta.
– Mojo on ikivanhaa blues-sanastoa. Mojoa on pidetty mystisenä taikakaluna. Onko se kivi vai koru, en tiedä. Se on joku tämmöinen onnenkantamoinen.
Jyrki Varjo aloitti kitaransoiton 15-vuotiaana, eikä ole sen jälkeen lopettanut. Joskus hän saattaa soittaa akustista kitaraa jopa keskellä yötä, jos uni ei tule.
– Tämä on mun vapaa-ajan juttu. Teen kitaroita tai soitan.