Paikka, johon haluaa aina palata – Tuulia Pärkö ja Petteri Uussaari ovat sekä laitilalaisia että kalantilaisia

0
Petteri Uusitalo ja Tuulia Pärkö ovat eläneet liikkuvaista elämää. Yhteinen tukikohta on ollut jo pitkään Rohijärven rannalla, Laitilan puolella. Järven toinen puoli on Kalantia.

Tuulia Pärkön ja Petteri Uussaaren Torren kylässä sijaitsevan kodin terassilta aukeaa upea näkymä Rohijärvelle. Pariskunta asuu järven Laitilan puolella Sinilahdessa, johon Tuulian isä rakensi sotien jälkeen pienviljelijän tilan.

Kaukana eivät ole Petterinkään synnyinmaat. Parin sadan metrin päässä, järven toisella puolella kasvavien puiden juuret ovat syvällä Kalannin maaperässä.

– Kyllä minä saan täällä Laitilan puolella oltua, kun näen Kalantiin, Petteri vitsailee.

Pariskunta osoittaa järven toisella puolella sijaitseville kalliolle ja laiturille. Kalannin entinen uimaranta on viime aikoina ollut tapetilla, sillä Uusikaupunki aikoo myydä paikan.

– Kyllä siinä yhä käy paljon uimareita, vaikkei paikka enää virallinen uimaranta olekaan, he kertovat.

Tuulian ja Petterin vahva kiintymys kotiseutuun on syvä senkin takia, että he molemmat ovat elämässään olleet paljon tien päällä. Petteri on asunut useammalla paikkakunnalla ja hankkinut elantonsa reissuhommissa rakennusten purkutöissä ympäri Suomea.

– Nyt oli luksusta, kun purettiin Ukista koulu, hän viittaa siihen, että sai käydä kotoa töissä.

Tuulia puolestaan lähti heti koulut käytyään Rohijärven rannoilta Tukholmaan. Työuransa hän teki vaatealalla pääkaupunkiseudulla sekä ulkomailla Turkissa ja Bangladeshissa.

– Ulkomailla olen asunut noin 18 vuotta. Kymmenen vuotta asuin Bangladeshissa, jossa vedin vaatealan yritystä, Tuulia kertoo.

Kun Tuulian vanhemmista aika jätti, jäi Sinilahden talo tyhjilleen. Kasvillisuus valtasi alaa ja rakennukset rapistuivat.

– Tästä talolta ei rantaan näkynyt, pariskunta kertoo.

Tuulialle Sinilahti oli kuitenkin aina tukikohta, johon hän halusi palata.

– Olen niin suomalainen sen takia, että olen asunut ulkomailla. Arvostan yksinkertaisia asioita, kuten omaa kotia ja läheisiä.

Maailmalta Sinilahteen tultuaan Tuulia ajoi ruohonleikkurilla kaistaleen talolta rantaan, jotta pääsi uimaan.

– En voi sanoa, etten välillä ajattelisi haikeana reissaamista, mutta en ole ikinä ajatellut, että jäisin maailmalle. Yksi osasyyllinen on tämä paikka.

Oma vaikutuksensa lienee Petterillä, jonka kanssa hän meni kymmenisen vuotta sitten naimisiin. Ensimmäisenä Sinilahteen kirjansa siirsikin Petteri.

Pariskunta on kunnostanut rakennuksia ja pihapiiriä kymmenisen vuoden ajan. Tuulia tuli pysyvästi Sinilahteen pari vuotta sitten.

– Nyt olen eläkeläinen, joka tekee välillä töitä, hän kertoo.

Tuulia kertoo tuntevansa itsensä sekä kalantilaiseksi että laitilalaiseksi.

– Niin paljon tulee asioita hoidettua sekä Laitilassa että Kalannissa tai Uudessakaupungissa.

Kesäaamut Tuulia aloittaa juomalla kahvin terassilla. Joskus järvellä on kalastajia, joskus pihalla loikkivat peurat.

Iltaisin hän pulahtaa Rohijärven vilvoittavaan veteen. Ihan rannassa on sauna, joka nykyisten asukkaiden onneksi säästyi 1990-luvun lopun uudistusmielisyydeltä.

– Nyt ei haluaisi millään, että tässä olisi moderni rakennus.

Sauna oli pahasti ränsistynyt, kun Petteri ja Tuulia aloittivat kunnostustyöt.

– Ajat olivat erit sodan jälkeen. Puutetta oli kaikesta.

Seinäpaneelin alta löytyi hirsiseinä, jonka elämää nähneeseen pintaan nykyiset saunojat saavat nojata.

– Lauteet on tehdyt omalta pihalta raivatuista lepistä, Petteri kertoo.

Ei mikään ihme, että tähän paikkaan ja näihin maisemiin Tuulia ja Petteri haluavat aina palata.