Ari Anteroinen
Helinin Torpalla Pyhärannan Ihoden Polttilassa vietettiin sunnuntaina leppoisaa ja vähän juhlallistakin iltapäivää.
Juhlan tuntua toi se, että tapahtumassa paljastettiin Pyhärannan Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajien kuvat ja samaten huomattavien lahjoittajien kuvat.
Paljastustilaisuudessa oli läsnä professori Asko Mäki-Tanila, jonka äiti Marjatta Mäki-Tanila toimi puheenjohtajana vuodet 1984–1997.
Pyhärantalaistaustainen Asko Mäki-Tanila muistetaan muun muassa Pyhärannan Kotiseutuyhdistyksen historiikin kirjoittajana.
– Yhdistys on toiminut 60 vuotta ja sillä on ollut ainoastaan neljä puheenjohtajaa. Kaikki ovat olleet pitkäaikaisia. Toiminnassa on ollut pitkä jänne, kertoi Mäki-Tanila.
Nykyinen puheenjohtaja on Iivo Junkola.
– Lahjoittajista tärkein on ollut Elli Rihtniemi, joka säätiöi omaisuutensa testamentissaan. Kotiseutuyhdistys saa siitä kolmanneksen. Kolmannes menee seurakunnalle ja yksi kolmannes Pyhärannan Martoille.
Torpan pihamaalla porisi punamultapata. Sen äärellä häärivät tutut laitilalaiset Jukka Vehmas ja Mauri Taurén.
– Taurén on kehittänyt hyvän alustan. Enää ei tarvitse kerätä tiiliä ja kasata niitä tuonne alle, Vehmas kehui.
– Kotseutuyhdistys aikoo maalata Helinin pihan rakennukset punamullalla, maalinkeittäjät tiesivät kertoa.
Jukka Vehmas ehti välillä ottamaan myös haitarin käteensä ja säesti yhteislaulua.
Seppo Lehtonen kera Lassi ja Lauri Nummelan opastivat puolestaan, kuinka kala fileerataan oikein. Esillä oli myös Soila Kujalan taidetta.
Ja mitäpä olisi kesäinen tapahtuma ilman kahvia, grillimakkaraa ja ketjunheittoa? Ei mitään. Joten tätäkin oli tarjolla.