Reilan koululaiset ovat käyneet tämän viikon metsäkoulua. Maanantaista keskiviikkoon koululaiset pyöräilivät Hierkonpolun merellisiin maastoihin, mutta torstai–perjantai yön he aikovat viettää partiolaisilta saadussa puolijoukkueteltassa koulun pihalla. Metsäkoulun järjestämisessä apua on saatu Korpiankkurien lippukunnalta.
Toimittaja kävi paikalla keskiviikkona, jolloin eskarien sekä 1. ja 2. luokan oppilaiden luokanopettaja Riikka Heikkinen istui kivellä ja luki tarinaa mättähillä istuskeleville lapsille. Lasten mielestä metsäkoulussa on ollut kaikki kivaa.
– Me ollaan leikitty metsässä, kertoi Maija Koivula.
Veera Lehmusvaaran mieleen oli jäänyt lajientunnistustehtävä, jonka nimi oli Ötököitä coctail-kutsuilla. Väinö Turpeinen kertoi metsämatikasta, jossa laskuja laskettiin esimerkiksi käpyjen tai kivien avulla.
– Tänään olemme tehneet tarinoita, sanoi Aada Kariaho.
Lasten mukaan Hierkonpolun retkeilyreitissä parasta on meri. Moni onkin käynyt paikassa kesällä uimassa. Veikka Nurmisen mukaan Säikkä on Hierkonpolun paras paikka mennä uimaan. Myös perheen koirat ovat päässeet samalla kastautumaan.
Veikka kertoo olleensa Hierkonpolulla myös yötä.
– Riippumatossa, jossa on hyttysverkko.
Erityistä herkkua metsäkoululaisille ovat olleet runsaat mustikkapuskat, kertoo Saimi Vikman. Nestori Niemisen mukaan puolukoitakin on löytynyt. Ne ovat vielä puoliraakoja, mutta sopivat silti erinomaisesti leikkeihin.