Soittokunnan tahtipuikkoa pitelee Johanna Kaarto

0
Johanna Kaarto on Hullun Kukon tapahtumassa esiintyvän Laitilan soittokunnan uusi kapellimestari.

Hullun Kukon tapahtumassa esiintyvä Laitilan soittokunta on saanut syyskauden alussa uudeksi kapellimestarikseen muusikko, diplomihuilisti Johanna Kaarton. Haastatteluhetkellä takana olivat ensimmäiset harjoitukset uudessa roolissa.

– Olen innoissani ja valtavan otettu, että minua pyydettiin soittokunnan kapellimestariksi. Olen esiintynyt soittokunnan kanssa melko paljon.

Laitilassa soittokunnalla on vahvat perinteet, sillä Laitilan vapaaehtoisen palokunnan soittokunta perustettiin jo vuonna 1889.

KAPELLIMESTARIN vaihtumisen hän kuvaa olevan iso muutos orkesterille.

– Toivon olevani keskusteleva, kuunteleva ja helposti lähestyttävä. Arvostan avointa keskusteluilmapiiriä ja sitäkin, että esitetään toiveita ja kritiikkiä.

Kaarto sanoo uusille tuulillekin olevan tilaa.

– Toiveeni on, että soittokunta sekä pitää kiinni perinteistä että ottaa ohjelmistoonsa viihteellisempiäkin ja tässä ajassa kiinni olevia kappaleita. Se, että pystyn itsekin sovittamaan kappaleita, antaa myös monenlaisia mahdollisuuksia, Kaarto kuvaa.

“Soittajat ovat taitavia, innostuneita ja he ovat myös hyvin hitsaantuneet yhteen.”

SOITTOKUNNAN vahvuuksiksi Kaarto listaa vahvan perusosaamisen ja sen, että soittajat ovat hyvin sitoutuneita.

– Soittajat ovat taitavia ja innostuneita ja he ovat myös hyvin hitsaantuneet yhteen.

Soittokunnassa on noin 25 jäsentä.

– Se on jo todella hyvä määrä, mutta kyllä mukaan vielä mahtuu lisääkin soittajia. Mukaan toivotetaan lämpimästi kaikenikäiset ja -tasoiset soittajat eli vasta-alkajatkin rohkeasti vain mukaan, hän kannustaa.

“Olen innoissani ja valtavan otettu, että minua pyydettiin soittokunnan kapellimestariksi.”

KAARTO on jo pitkään vetänyt nimeään kantavaa musiikkikouluaan.

– Olen opetuksessa korostanut musisoinnin iloa ja hauskuutta, sellaista vaivattomuutta. Sitä haluan soittokunnan kanssakin toimiessa korostaa.

Kaarto on tottunut haastamaan itsensä muusikkona ja sanoo sen olleen hyvin opettavaista.

– Kun aloin itse harjoittelemaan huilunsoitossa fluteboxing-tekniikkaa, niin olihan se haastavaa, kun oli tehtävä melkein kaikki eritavoin kuin ennen. Mutta oli se myös tosi antoisaa, kun ylittää itsensä, hän kuvaa.

Kaarto toivoo, että koronatilanteen helpottaessa erilaiset yhteistyöhankkeet saisivat taas tuulta alleen.

– Olen itse hyvin innostunut eri taiteenlajien yhteistyökuvioista ja musiikkia voi yhdistää luontevasti vaikkapa kuvataiteeseen ja tanssiin.

“MINULLE TÄRKEÄÄ on musisoinnin ilo ja vaivattomuus. Sitä haluan soittokunnassakin korostaa.”

KAARTO kertoo, että hänen musiikkikoulussaan eniten oppilaita vetävät huilu, laulu ja piano. Hän iloitsee koronatilanteen helpottumisesta, sillä pandemia keskeytti lähiopetuksen aika ajoin.

– Etäopetus toimi kuitenkin todella hyvin ja sekin on hienoa, että kun etäopetuksen käytännöt ja tekniikka ovat tulleet tutuiksi, niin niitä voidaan edelleen matalalla kynnyksellä hyödyntää. Esimerkiksi, jos oppilas ei saa kyytiä järjestymään tai on vaikkapa toipilas, voidaan opetus pitää etänä eikä opetusta tarvitse peruuttaa.

INNOKKAASTI työn ohessa opiskeleva Kaarto on hiljattain aloittanut positiivisen pedagogiikan opinnot.

– Olen sellainen ikuinen opiskelija, tykkään haastaa itseäni ja oppia uutta. Positiiviseen pedagogiikkaan uskon täysin ja olen sitä työssäni käyttänytkin, nyt saan opiskella sitä syvemmin. Oppiminen sujuu paremmin, kun saa positiivista vahvistusta ja on kivaa.

Kaarto on innoissaan uuden lukukauden kynnyksellä, sillä hän on unelmatyössään. Opettamisen ohella hän myös esiintyy itse, erityisesti kesäaikaan.

– Yksi tärkeä asia itselleni on ollut erilaisissa hoivalaitoksissa esiintyminen.

Soittokunta esiintyy Hullun Kukon torilla puolisen tuntia kello 10 alkaen.

 

Johanna Kaarto

  • Diplomihuilisti, musiikkileikkikoulunopettaja.
  • Konsertoi säännöllisesti. Kaarton erityisalaa on fluteboxing.
  • Musiikkikoulu Johanna Kaarto aloitti toimintansa vuonna 2004, Laitilassa opetus alkoi vuonna 2012.
  • Musiikkikoulu antaa taiteen yleistä perusopetusta jonka opetussuunnitelma painottaa yhteismusisointia ja esiintymistä.
  • Antaa musiikkikoulussaan opetusta muun muassa pianon- ja huilunsoitossa sekä laulussa.
  • Toimii syksystä 2022 alkaen Laitilan soittokunnan kapellimestarina. Soittokuntaharrastus järjestetään Vakka-Suomen kansalaisopiston toimintana.
  • Opettaa Vakka-opistossa myös muun muassa musiikkileikkikoululaisia sekä vetää lauluryhmää, jossa lauletaan hengellisiä viihteellisiä lauluja.