Susanna Tapanille jälleen MM-kisapaikka

0
Laitilassa syntynyt Susanna Tapani on Suomen joukkueen kokenutta kaartia. Arkistokuva

Laitilalainen Susanna Tapani on valittu Naisleijonien MM-joukkueeseen. Turnaus pelataan Tanskan Herningissä ja Fredrikshavnissa 26. elokuuta alkaen.

Tapani kuuluu maajoukkueen vakiokasvoihin, sillä Tanskan turnaus on jo järjestyksessään hänen yhdeksäs MM-turnauksensa. Tapani oli myös mukana voittamassa olympiapronssia Pekingin talviolympialaisista helmikuussa.

Suomi kohtaa MM-turnauksen alkulohkossa Kanadan, Yhdysvallat, Japanin ja Sveitsin. Välierät pelataan lauantaina 3. syyskuuta ja mitalipelit turnauksen päätöspäivänä 4. syyskuuta.