
Risto-Matti Kärki
Vakka-Suomen kansalaisopistossa halutaan parin koronavuoden jälkeen olla taas yhdessä.
– Korostamme hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Vihdoinkin koronan jälkeen olemme yhdessä taas, rehtori Tomi Kangas iloitsee.
Syksyn aikana voi opetella esimerkiksi twerkkausta tai käyttämään raivaussahaa. Laitilassa järjestettävä raivaussahakurssi tosin on tarkoitettu vain naisille.
Kurssi- ja osallistujamääriä tarkastellaan kalenterivuosittain ja viime vuosi näyttää normaalia huonommalta.
– Siihen on yksi iso syy, iso K. Vaikka toimintaa saatiin järjestymään etäopetuksena, toteutunut opetustuntimäärä jäi 12 500:aan, Kangas kertoo koronapandemian hallitsemasta viime vuodesta.
Hän kuitenkin iloitsee, että kevät 2022 näytti jo lähes normaalilta, vaikka vielä tammikuussa lähiopetusta ei saanut järjestää.
– Keväällä oli jo ihan normaalin vuoden lukuja. Toivottavasti voidaan palata 17 500 tuntiin ja reiluun 800 kurssiin. Samalla oppilasmäärät nousevat.
Koronatilannetta luonnollisesti edelleen tarkkaillaan ja maskia saa halutessaan käyttää.
Perinteinen Vakka-opiston opetusohjelma jaettiin postin mukana torstaina. Kursseille ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 17.8.
Netissä kurssit ovat olleet jo noin viikon esillä.
– Lähes 80 prosenttia ihmisistä ilmoittautuu itse netin kautta, mutta haluamme palvella heitä, jotka eivät osaa tai haluaa käyttää nettiä, Kangas kertoo.
Jatta Ihanmäki palaa vuoden tauon jälkeen liikunnanopettajaksi ja tällä kertaa päätoimiseksi opettajaksi. Hänen lisäkseen päätoimisia opettajia ovat Päivi Ruusuvuori kielissä ja Marita Karlsson kädentaidoissa.
Laitilan kurssisuunnittelusta vastaa Reija Kankilampi ja Uudenkaupungin Marja Peura. Tomi Kankaan mukaan ohjelmaa on kaikkiaan suunnitellut lähes kymmenen henkilöä.
Yhteisöllisyys näkyy esimerkiksi siinä, että Ukrainan sodan aiheuttamiin huoliin vastataan. Kaikissa kuudessa kunnassa järjestetään syksyllä Kriisiin varautumisen pikakurssi.
Ukrainalaisia on saapunut paljon Vakka-Suomeen ja myös heidät on huomioitu. Laitilassa ukrainalainen Iryna Varavina pitää ukrainalaisille lapsille kuoroa syyslukukaudella.
– Jo keväällä järjestimme suomen kielen kursseja ukrainalaisille, Kangas kertoo.
Suomen kielen kursseja järjestetään niin Laitilassa, Uudessakaupungissa, Taivassalossa kuin Vehmaallakin.
Opistossa voi opiskella peräti yhtätoista eri kieltä ja moneen voi osallistua, vaikka ei osaisi suomea. Tukiviittomakielen kurssia käydään jatkossa arki-iltaisin ja osallistua voi myös etänä.
– Viron pika-alkeet Laitilassa käydään läpi kolmessa illassa, Kangas kertoo yhdestä erikoisuudesta.
Kansainvälisyyttä näkyy myös MLL:n kanssa yhteistyössä pidetyissä Makuja maailmalle -illoissa, joita on Laitilassa neljä ja Uudessakaupungissa viisi.
Jatta Ihanmäki kehuu opiston liikunta- ja tanssitarjontaa. Lajeja löytyy kaikille ikäryhmille ja myös vuorotyöläiset on otettu huomioon.
– Seniorit on huomioitu tosi kattavasti. On ulko-, sisä- ja vesiliikuntaa. Kaikkea mitä on tarjolla lapsille, on myös aikuisille ja päinvastoin, Ihanmäki kuvailee.
Vakka-opiston kursseilla voi opetella twerkkausta, flemencoa tai breakdancea. Uusia ohjaajia on saatu ilahduttavasti mukaan.
Liikuntakursseja on lukumäärällisesti eniten, mutta kädentaitokurssien tuntimäärä on suurempi. Yksi toivottu kurssi tekee paluun Laitilassa.
– Posliininmaalauskurssi on tullut mukaan melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen. Saimme uuden vetäjän siihen, Kangas kertoo.
Muutakin uutta on.
– Laitilassa soittokunta palasi kansalaisopiston toimintaan. Se oli musiikkiopiston puolella välillä. Myös muskaritoiminta käynnistetään uudelleen, Reija Kankilampi kertoo Laitilan tarjonnasta.
Eläkeläisille, työttömille, maahanmuuttajille ja erityisryhmille on opintosetelikursseja, joihin saa 50 prosentin alennuksen kurssimaksusta. Opintosetelikurssit on merkitty ohjelmaan.
Ugissa opisto muutti viime vuonna väliaikaisesti Kräkin talon 2. kerrokseen Koulukadulla, ja nyt myös 4. kerroksessa on toimintaa.
Laitilassa Varppeen lukiosiiven kellarissa on uudet opetustilat, jotka olivat jo keväällä käytössä. Myös Kalannissa ja Kustavissa on uudet kudontatilat.
Vakka-opiston ilmoittautumissivusto on myös uudistunut ja kurssien hakutoiminta on entistä helpompi.
Tänä lukuvuonna myös Vakka-opistossa pidetään syyslomaa eli viikolla 42 on vain joitakin yksittäisiä kokoontumisia. Talviloma on perinteisesti viikolla 8.