Vihdoinkin pääsee kouluun! – Laitilassa aloittaa koulun 88 ekaluokkalaista

0
Vivian ja Elina-äiti kävivät ostamassa viime viikolla koulurepun. - Viime päivät on mietitty, minkälainen maskotti reppuun kiinnitettäisiin, Elina Jaakola kertoo.

Kappelimäen kouluun astelee huomenna hyvin innokas ekaluokkalainen.

–  Vivian on jo viikkoja kysellyt, että koska pääsee kouluun. Voisiko koulu jo alkaa, on tylsää, Vivianin äiti Elina Jaakola kertoo hymyillen.

Vivian Jaakola, 7, aloittaa ensimmäisen luokan Kappelimäen koulussa, vaikka kuuluu Untamalan koulun piiriin. Elina Jaakola sanoo, että ratkaisu oli perheelle helpompi. Molemmat vanhemmat, Elina ja Aleksi, tekevät vuorotyötä ja Vivian voi mennä koulusta isovanhemmille, jotka asuvat keskustassa. Myös isot veljet, Valtteri, 10, ja Verneri, 14, käyvät koulua keskustassa.

Vivian on innoissaan kouluun menosta monestakin syystä.

– Mun kanssa samalle luokalle tulee neljä kaveria, hän kertoo.

Äiti sanoo, että tyttö on kulkenut kesän veljen vanha Aapinen kainalossaan ja tapaillut tekstiä.

– Hän on selvästi innostunut oppimaan lukemaan.

Tyttö viihtyy koulussa varmasti muutenkin, sillä häntä kiinnostavat monet asiat. Vivian kuuntelee paljon musiikkia ja harrastaa liikuntaa:

– Ringetteä, sählyä, tankotanssia ja yleisurheilua.

Vivian on käynyt keväällä tutustumassa kouluun ja tavannut myös tulevan opettajansa. Opettaja on kuulemma mukava ja välitunneilla “kiipeillään, leikitään ja keinutaan”.

Kouluruuasta hänellä ei ole oikein vielä käsitystä. Elina-äiti kertoo, että sen suhteen voi tulla pientä pulmaa:

– Vivian on vähän ronkeli, hän hymähtää.

– Mutta koulussa on hyvä ruoka, tyttö tokaisee.

Reppu, penaali ja kirjoitusvälineitä on ostettu jo viime viikolla ja pakattu ne huomista varten. Vivian esittelee tyytyväisenä uuden reppunsa, joka on juuri sen värinen kuin hän toivoi.

Pian repussa on myös uusia oppikirjoja.

– Se on hienoa, että ekaluokkalaiset saavat uusia oppikirjoja. Etenkin Aapinen on tärkeä, että se on oma.

–  Olemme muutenkin olleet Kappelimäen kouluun todella tyytyväisiä. Kun on riittävän iso koulu, on resursseja myös erityistukeen, jos lapsi sitä tarvitsee, Elina Jaakola kehuu.

Myös Sofia Söderman, 7, aloittaa koulun huomenna Kappelimäessä. Tyttö on odottanut kovasti koulun alkua, mutta myöntää, että hiukan jännittää. Onneksi samalle luokalle on tulossa kavereita.

Sofian perheeseen kuuluu Jussi-isä, Heidi-äiti ja Rasmus-veli, joka on vasta neljävuotias. Sofia ei ole vielä kuullut paljoa tarinoita koulusta.

– Serkku väitti, että kouluruoka on pahaa, hän sanoo arasti.

Heidi-äitiä naurattaa. Hän on varma, että Sofia on tyytyväinen kouluruokaan. Hänelle kun yleensä maittaa kaikki.

Sofia toivoo, että koulussa tarjoiltaisiin ainakin kanaa ja riisiä. Joskus voisi olla myös jäätelöä.

Opettajan Sofia tapasi kouluun tutustumistilaisuudessa. Siitä Sofia on jo varma, että opettaja on kiva.

– Hänellä on vaalea tukka ja leveä hymy.

Oppiminen ei Sofiaa jännitä, sillä hän osaa jo jonkin verran lukea ja kirjoittaa.

Mikä sitten oikein jännittää?

– Se koulu on niin iso.

Äiti lupaa tulla mukaan ensimmäisenä päivänä. Molemmat vanhemmat tekevät vuorotyötä ja vanhemmat ovat järjestelleet vuorojaan niin, että tytön koulun aloittaminen on helppoa.

– Sain itse vapaata tähän koulun alkuun. Työnantaja on joustanut mukavasti, Heidi-äiti kehuu.

Sofialla on matkaa kouluun vain pari kilometriä. Äiti arvelee, että tyttö voi kulkea sen itsenäisesti pyörällä tai kävellen.

– Tuntuu, että hän on ylpeä, kun saa kulkea vapaasti itsekseen. Pari tienylitystä on, mutta eiköhän ne hyvin mene, kun Sofia on niin tarkkaavainen.

Tytärtään äiti kuvailee tunnolliseksi ja hyvin sääntöjä noudattavaksi.

– Koskaan ei tarvitse miettiä, mitä Sofia keksii, häneen voi aina luottaa. Ja onneksi nykyaikana on puhelimet ja WhatsApp, että jos jotain tulee, voi soittaa tai laittaa viestiä.

Sofia esittelee toimittajalle reppunsa, joka on valittu huolella. Äiti kertoo, että kaupassa piti katsoa kaikkien reppujen sisätaskut ja vuorenkin väri. Lopulta Sofia valitsi vaaleanvihreän pandarepun ja pinkin leopardikuvioisen penaalin. Tytölle värit ovat tärkeitä, sillä taiteellinen tyttö harrastaa pesäpallon lisäksi piirtämistä, maalaamista ja askartelee paljon.

Kun toimittaja on lähdössä pois, Sofia huomauttaa, että jokin meinasi unohtua. Tyttö käväisee huoneessaan ja ojentaa toimittajalle hienon piirroksen yksisarvisesta.

– Se tuo onnea, Sofia sanoo hymyillen.

Toimittajan sydän lepattaa onnesta, miten liikuttavan suloisia ja fiksuja nämä ekaluokkalaiset ovatkaan.

Ekaluokkalaiset aloittavat pienissä luokissa

  • Ensimmäisen luokan aloittaa Laitilassa yhteensä 88 oppilasta.
  • Kappelimäen koulussa ensimmäisellä luokalla rinnakkaisluokkia on viisi. Laitilan kyläkouluissa on 1.-2. vuosiluokilla yhdysluokat, joita jokaisessa koulutalossa on yksi.
  • Ensimmäisten luokkien oppilasmäärät vaihtelevat. Kappelimäen koulun joustavan alkuopetuksen luokat ovat pieniä. Oppilaita on yhdessä luokassa 8–9 oppilasta. Joustavan alkuopetuksen ”rinnakkaisluokissa” on oppilaita 14. Pienet ryhmäkoot mahdollistavan oppilaille varhaisen tuen, jolloin koulunkäynnin aloitus on sujuva. Suurimmassa ensimmäisessä luokassa Kappelimäen koulussa on 20 oppilasta.
  • Kyläkoulun koulutaloissa on 1.–2. vuosiluokkien yhdysluokat. Yhdysluokkien koot vaihtelevat 6–13 oppilaan välillä. Soukaisten koulutalossa aloittaa poikkeuksellisen suuren oppilasmäärän vuoksi kaksi 1.–2. vuosiluokkien yhdysluokkaa.
  • Kyläkoulun koulutaloissa yhdysluokat ovat yhden opettajan luokkia. Kappelimäen koulussa ensimmäiset luokat ovat yhden opettajan luokkia, mutta joustavan alkuopetuksen luokat tekevät tiivistä yhteistyötä rinnakkaisluokan kanssa, jolloin oppilaita ryhmitellään eri tavoin eri oppiaineissa ja oppilaita opettaa tällöin vaihdellen kaksi opettajaa.
  • Samanaikaisopettajuutta käytetään Laitilan kouluissa eri vuosiluokilla vaihdellen yksittäisissä oppiaineissa tai laaja-alaisissa oppimiskokonaisuuksissa.
  • Perusopetuksessa on oppilaita syyslukukauden 2022 alussa yhteensä 1041 oppilasta.

Oppilasmäärät: Laitilan kaupungin sivistystoimi