Laitilan terveyskeskuksen vuodeosastolla on todettu koronatartuntoja. Ylilääkäri Tuuli Kuisma kertoo, että vuodeosastolla on ollut oireettomia ja vähäoireisia tapauksia ja siksi koronatauti on päässyt leviämään.
– Oireettomat ovat olleet yhteisessä ruokailutilassa ja siellä se on päässyt valitettavasti leviämään.
Potilaat ovat hyvässä hoidossa. Omaisia pyydetään kuitenkin välttämään nyt parin viikon ajan vierailuja. Kuisma toivoo, että sinä aikana tilanne rauhoittuu. Terveyskeskuksen vuodeosastolle pääsevät vierailulle vain omaiset, jotka menevät tapaamaan saattohoitopotilasta. Vierailulla pitää kuitenkin suojautua hyvin ja vuodeosastolla saa liikkua vain rajoitetusti.
Vuodeosastolla on tällä hetkellä 16 potilasta. Potilaspaikkoja on kaikkiaan 23 +1.
Koronatartunnat ovat lisääntyneet kesän lopussa ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronanyrkki kokoontuu tiistaina 9.8. miettimään, miten tilanteeseen reagoidaan.
Kuisma kertoo, että Laitilassa annetaan jo neljänsiä koronarokotteita. Rokotteen saan ajanvarauksella ja aikoja lisätään sitä mukaa, kun rokotteita ehditään antaa.