Yhdessä laulaminen ja siihen liittyvä kanssakäyminen on ihmisen terveydelle hyväksi, näin on todettu tutkimuksissa. Tilaisuuksia laulamiseen on Laitilassa tänäkin kesänä ollut useita.
Ensi torstaina 4. elokuuta klo 18 saa taas vapaasti avata äänensä, kun kansalaisopiston viihdekuoro Bolero Jari Aaltosen johdolla johdattelee laulua iltatorilla. Monisteesta löytyy tällä kertaa 14 kulunutta ja vähemmän kulunutta laulua, esimerkiksi Satulinna, Nuoruustango, Mustan meren valssi ja Kerran saavun satamaan.
Säestyksestä huolehtii trio, jossa soittavat Marja-Liisa Santala, harmonikka, Jukka Vehmas, basso ja Seppo Helenius, rummut. Jos laulaminen maistuu, kannattaa syyskuussa ilmoittautua mukaan Boleron toimintaan.