Laitilasta on kantautunut maailmalle suuria urheilu-uutisia. Venla Laiho kävelee viikonloppuna EM-kilpailuissa, yleisurheilijat saavuttivat mitaleja niin pm- kuin SM-kilpailuissakin ja pesäpallossa B-tytöt etenivät lohkovoittajina ensi viikolla käynnistyviin pudotuspeleihin. Kirsikkana kakun päällä koreilee Jyskeen Ykköspesisjoukkueen keskiviikkona varmistama välieräpaikka.
Laitilan on pitkään kerrottu olevan urheilupitäjä. Menestyksestä on saatu nauttia monissa eri lajeissa aina jääurheilusta raviurheiluun. Tänä kesänä pesäpallobuumi on vallannut Laitilan. Jyskeen ja Mynämäen paikallisderbyä seurasi reilut 300 silmäparia.
Menestyksen takana on vuosia jatkunut työ, mutta myös seurojen välinen yhteistyö. Rauman Fera luovutti Ykköspesiksen sarjapaikkansa Jyskeelle. Joukkueessa pelaa useita raumalaisia, joille Ykköspesis on tärkeä sarjaporras ennen kovempia sarjoja. Samalla Jyskeen omat nuoret saavat kovia pelejä alle. Tilanteessa jokainen voittaa.
Yhteistyö ei ole kenenkään heikkoutta, kunhan kaikki osapuolet panostavat siihen täysillä.
Venla Laiho kertoi haastattelussaan treenaavansa yhdessä muiden maajoukkuekävelijöiden kanssa. Esimerkit kertovat yhteistyön voimasta. On eri asia puurtaa yksin pimeässä kuin tehdä se porukalla. Yhteistyö ei ole kenenkään heikkoutta, kunhan kaikki osapuolet panostavat siihen täysillä.
Yhteistyötä voidaan tehdä monella eri tasolla, eikä pelkästään urheilussa. Joissakin tilanteissa ihmiset ovat toisiaan vastaan, mutta esimerkiksi yhteiskunnan ongelmien edessä olemme yhdellä ja samalla puolella.
Me kaikki voimme ottaa mallia Jyskeen ja Feran yhteistyöstä. Vaikka toisaalla pelaajat ovat pahimpia kilpakumppaneita, saman pelipaidan ylle pukiessaan kotikaupungilla ei ole väliä. Silloin jokainen puhaltaa yhteen hiileen ja elää siinä hetkessä.
Jenna Westerlund
jenna.westerlund@laitilansanomat.fi