“Hymyilen joka päivä” – 130 kiloa laihduttaneen Miika Peltolan mukaan elämänmuutos lähtee päätöksestä

0
Miika Peltolan entiset housut kertovat muutoksesta. Hän kertoo löytävänsä motivaatiota siitä, että hän haluaa näyttää hyvältä. – Sitten kuljen talvellakin ilman paitaa, hän naurahtaa.

Kesällä Raumalta Kalantiin muuttanut Miika Peltola on keventänyt painoaan vajaan kymmenen vuoden aikana 130 kiloa.

– Elämä on nyt elämän arvoista. Hymyilen joka päivä.

Kyse on hänen mukaansa nimenomaan painonhallinnasta, ei laihduttamisesta.

– Laihduttaminen ei ole vaikeaa, mutta painon pitäminen on se haaste, Lahden kylässä asuva Peltola sanoo.

Hänen mukaansa kaikki alkaa vakaasta päätöksestä muuttua. Peltola tietää, että painonhallinnassa on kyse siitä, että pystyy palaamaan ruotuun retkahtamisten jälkeen. Vastoinkäymisiä tulee kaikille.

– Onnistumisen avain on siinä. Kukaan ei liho Mäkkäri-ateriasta eikä laihdu yhdestä salaatista. Painonhallinta vaatii toistuvia hyviä päätöksiä.

Peltolan mukaan asiat ovat hyvin, kun positiivisia päätöksiä tulee päivässä enemmän kuin huonoja.

– Ehdottomuus ei toimi. Kyllä elämässä täytyy olla paheita.

Miika Peltolan mitta tuli täyteen, kun paino oli arviolta noin 230 kiloa. Suunnitelmallisen painonpudotuksen hän aloitti vuonna 2015 Porin sairaalan painonhallintaryhmässä, jossa hänen lähtöpainokseen mitattiin 204 kiloa. Silloin Peltolan kaikki energia meni laihduttamiseen, eikä hän käynyt töissä.

– Ryhmässä pudotin kymmenessä viikossa 29 kiloa. Siitä sai hyvän startin.

Myöhemmin Peltolalle tehtiin mahalaukun ohitusleikkaus.

Nykyisin Peltola jumppaa joka aamu kymmenen minuuttia ja pyöräilee päivittäin sähköpyörällä töihin Vihannes-Laitilaan, reilu 8 kilometriä suuntaansa.

Painonhallinta on hänen mukaansa kiinni kolmesta asiasta: 1. ruokavalio, 2. ruokavalio ja 3. ruokavalio.

– Se lähtee keittiöstä. Ihan sama kuinka paljon liikut. Sipsipussin kuluttamiseen täytyy juosta monta kymmentä kilometriä.

Miika Peltola nauttii nykyään liikkumisesta.

– Aloitin lenkkeilyn sadan metrin kävelystä. Kontrasti on aika suuri, kun nyt voin heittää 50 kilometrin pyörälenkkejä.

Hän arvostaa liikunnasta tulevaa hyvää oloa.

– Kun 200-kiloisena ei pystynyt liikkumaan, niin voi kuvitella, mikä euforia siitä tulee, kun nyt pystyy.

Miika Peltolan pihassa on trampoliini. Toisin kuin monet kuvittelevat, trampoliini on häntä varten.

– Ensi kesänä heitän siinä voltin, hän sanoo ja patistaa muitakin aikuisia rohkeasti joustavalle alustalle saamaan hikeä pintaan.

Elämänmuutoksista Miika Peltola neuvoo kertomaan rohkeasti läheisille.

– Sitä kautta tulee positiivista prässiä. Meillä kaikilla on mörkömme, oli se sitten paino tai vaikka pelihimo.

Viime keväänä Peltolalta leikattiin vatsan kohdalta roikkuvaa ihoa kuuden kilon verran pois.

– Se oli tosi iso leikkaus. Päätin, että sairasloman aikana laitan cv:n ja LinkedIn-profiilin kuntoon, sillä en ollut tyytyväinen työpaikkaani.

Nyt Miika Peltola on työskennellyt vajaa pari kuukautta Vihannes-Laitilassa.

– Harjoittelen sipulipakkaamossa työnjohtajaksi. Siellä on tekemisen meininki, hän sanoo tyytyväisenä.

Peltolalle on tulossa kunnallisella puolella vielä kaksi ihonpoistoa, rintojen ja yläreisien kohdalta.

– Allit leikataan Turkissa. Minulla on Tiina Jylhä-Valkosen kanssa yhteistyösopimus.

Haaveilu ja tavoitteiden asettaminen on toiminut Miika Peltolalla hyvin. Omien ohjeidensa mukaan hän kertoo niistä avoimesti.

– Tavoitteeni on löytää itselleni ihana nainen ja saada perhe, lasten ei tarvitse olla omia.

Miika Peltola myöntää, että hänellä on aina olleet suuret suunnitelmat.

– Suurella pensselillä vedetään.Jos saavutan tavoitteista edes kolmanneksen, olen onnellinen.

Kateellisia on myös tullut vastaan, mutta heitä Peltola ei ole jäänyt murehtimaan.

– Nokka pystyssä suoritan elämääni positiivisella asenteella.

Miika Peltolan suunnitelmissaan on hyödyntää kokemuksiaan ja perustaa painonhallinnan verkkovalmennus, jonka nimeksi hän on antanut Viimeinen laihtari.

– Ensiksi lanseeraan Facebookiin koeryhmän.

Entinen kerrostaloasuja nauttii Lahden kylän rauhallisesta menosta, vuokratusta omakotitalosta ja klapeilla lämmittämisestä.

– Menneisyyteni on ollut värikäs. En kaipaa enää menoa ja meininkiä.

Miika Peltola toivoo tarinansa innottavan muitakin elämänmuutokseen. Häntä voi seurata Facebookissa ja Instagramissa.