Ari Anteroinen
Pyhärannan seurakunnan kanttori, ja kohta eläkeläinen, Kari Kesäläinen, 64, seisoo Pyhärannan vuonna 1909 valmistuneen kivikirkon ovella kertoen, että 35 vuoden jälkeen on aika jättää soitot muille.
Laitilassa asuva Kesäläinen aloitti Pyhärannan kanttorin virassa 1987. Sitä ennen hän oli ehtinyt olla Pyhämaan seurakunnan kanttorina ja vt. kanttorina Kalannissa.
Nyt eläkkeelle siirtymisen lähestyessä, virallisesti Kesäläistä saa kutsua eläkeläiseksi 1.12., kanttori saa kertoa, miten työ on sisällöllisesti muuttunut pitkän uran aikana.
– Kun aloitin, Laitilan suntio Santeri Nieminen kysyi, ettei kai kanttori soita polkkaa loppusoittona, tarkkoittaen Bachin joitain nopeita kappaleita. Siihen aikaan oli kirkoissa tarkoin säädetty, mitä voi soittaa, häissä ja muissa. Kirkoissa sai soittaa vain kirkollista musiikkia, Kesäläinen kertoo.
Nykyisin ollaan hyvinkin suvatsevaisia.
– Virsikirjauudistuksen jälkeen siellä on kevyempiäkin säveliä. Yleensäkin musiikin esittäminen kirkossa on muuttunut. On kuultu musiikin eri lajeja ja kaikenlaisia kokoonpanoja. Ennen ei esimerkiksi viulua voinut soittaa kirkossa, kun sillä soitettiin tansseissa. Samoin oli harmonikan kanssa. Tällainen on mennyttä aikaa, iloitsee Kesäläinen.
– Minäkin opetin rippikoulussa, että ei se soitin sinänsä, vaan se mitä sillä soitetaan.
Häissä soivat edelleen tutut Kuulat, Melartinit ja Prinsessa Ruususet, mutta muutakin on pyydetty.
– Olen soittanut esimerkiksi Europen Final Countdownia tai Kulkuri ja joutsenen melodiaa. Toiveet perustuvat siihen, kuinka nuoret ovat kohdanneet. Sellainen musiikki on ollut heille tärkeää, Kesäläinen avaa.
– Toiveet ovat joskus aika haastaviankin ja sen eteen on joutunut tekemään paljon töitä. Joskus se vaatii myös ”omasta päästä soittamista”. Olen pyytänyt sitten vihkiparia etukäteen kuuntelemaan, että soitan sen näin.
Kesäläinen toteaa olevansa musiikkityylien suhteen moniruokainen.
– Enemmän olen sisältölähtoinen ja siltä osin vanhan kansan kanttorioppeihin kasvanut. Kun aloitin, sanottiin vaan, että tehdään niinkuin aina ennenkin. Nyt iäkkäämpänä ymmärtää lauseen merkityksen. Kuinka helpompaa se onkaan tehdä niinkuin ennenkin. Toisaalta uusien kappaleiden opettelu on hieno haaste ja olen tavallaan nauttinut näistä toiveista.
Kari Kesäläisestä ei pitänyt tulla kanttoria, vaan metallimies.
– Lapsuudenkodissani oli siskolle hankittu harmoni. Sitä poljin ja oikealla kädellä soitin korvakuulolta silloisia lastenlauluja, Kesäläinen muistelee.
Vuonna 1968 äiti päätti, että Kari menee Laitilassa asuneen Pyhämaan entisen kanttori Kekin pianonsoiton oppilaaksi.
Soittamista hankaloitti vasemman käden 20 prosentin invaliditeetti.
– Käsi katkesi synnytyksessä ja sitten se luutui väärään asentoon, kun se pistettiin kipsiin eikä lastaan. Kokeiltiin, tuleeko soitosta mitään. Kekki totesi, että kyllä pitäisi vasenta kättäkin soittaessa käyttää. Alkuun teki kipeää. Harjoittelulla käsi pikkuhiljaa notkistui. Pianonsoitto oli tavallaan fysikaalista hoitoa.
Kesäläiselle kertyi opiskeluja sittemmin myös Laitilassa Vakka-Suomen Musiikkiopistossa.
– Jo 1967-68 olin päässyt kokeeksi soittamaan koulun päivänavauksissa, jatkaa Kesäläinen.
Sitten muisteloissa putkahtavat esiin lukuisat nimet kuten Reino Airio, Asko Vainiomäki ja Muisto Eilu , jotka kaikki toimivat Kari Kesäläisen pianonsoitonopettajana.
– Ei minusta pitänyt kanttoria tulla, käden takia varsinkaan. Sain Airiolta luvan mennä harjoittelemaan Laitilan kirkon uruilla. Laitilassa on aina ollut, varsinkin joulun aikaan, useamman kanttorin tarve, niinpä silloinen kappalainen Esko Helmi kysyi minua Kodisjoen kirkkoon soittamaan. Eilu, Lokalahden entinen kanttori, opasti minua virsien soittoon ja messusävelmiin vuonna 1976.
Sitten keikkoja tuli lisää ja 15-vuotiasta Kesäläistä puhuteltiin Kodisjoen pikkukanttoriksi.
Mikä se metallityömiesjuttu sitten oli?
– Musiikkiharrastus jäi, kun opiskelin Rauman ammattikoulussa asentaja-koneistajaksi. Aloitin työt metallialalla 1975 Laitilassa, mutta soitin kuitenkin siinä ohessa, vastaa Kesäläinen.
– Kaverit sanoivat, että aina kun lauantaiehtoolla menee Laitilan kirkon ohi, autoni on siinä edessä. Totesin vaan, että pitää pyhiä varten harjoitella.
Soitto ei sitten jäänytkään, vaan Kesäläinen suoritti 1979 sivutoimisen kanttorin tutkinnon Turun Arkkihiippakunnan Tuomiokapitulissa asessori Lars Emeliuksen johdolla.
– Minun piti opetella myös kirkkohistoriaa ja Erkki Alikoski otti vastaan virsinäytteet. Piti osata kaikki yli kuusisataa virttä ja jopa laulaakin. Se oli mielenkiintoinen tentti, joka soitettiin Turun Tuomiokirkon uruilla.
– Pyhärannan entinen kirkkoherra Eero Suhonen oli tuolloin Laitilassa virallisena apulaisena ja sanoi minulle, että et kai sinä metallitöissä aio koko ikääsi olla. Lähde opiskelemaan. Lähdinkin Eurajoen Kristilliseen Kansanopistoon ja suoritin siellä keskikoulun. Sain päästötodistuksen 1980. Samana vuonna kutsuttiin Kalantiin viransijaiseksi. Muisto Eilu oli vieläkin soitonopettajani ja hän opetti minulle yksityisesti musiikin teoriaa, säveltapailua ja muuta. Sain suoritettua Kirkon Koulutuskeskuksen kautta C-kanttorin tutkinnon 1984. Kävin soittamassa Helsingin Tuomikirkossa urkutentin. Oriveden kansanopistossa oli laulukurssit. Näin sain pikkuhiljaa pätevyyden kanttorin virkaan. Ja sitten tosiaan hain Pyhämaahan 1985. Siihen tuli myös Pyhämaan kirkkokuoron ja Uudenkaupungin seurakunnan kirkkokuoron johtamiset.
Kesäläiseltä riittää juttua myös Pyhämaan kirkkojen, kivikirkko on järjestyksessään kolmas, historiasta, urkujen yksityiskohdista ja vaikkapa Pyhärannan seurakunnan ja sen hautausmaan vaiheista. Mies tuntee työpaikkansa ja sen historian.
Korona-aikana Kesäläinen keräsi Pyhärannan seurakunnan nettisivuille runsaasti historiallista tietoa.
– Kirkkoherra Yrjö Hormia teki aikoinaan 1960-luvulla Pyhärannan 300-vuotishistorian ja sitten Rauno Luttinen on tehnyt kahteenkin otteeseen historiakirjat kirkosta. Minulla on aina ollut joitain pikkuasioita, joita olen alkanut miettimään. On pitänyt arkistoja tai vanhoja sanomalehtiä selata.
– Samaten tein sinne Pyhärannan Kirkkokuoron sivut. Ne jäävät sinne nyt ainakin joksikin aikaa. Se oli vähän kuin sellainen päättötyö minulta, Kesäläinen luonnehtii.
Kari Kesäläisellä on ollut lukuisa määrä erilaisia luottamustoimia eri yhdistyksissä. Lista on hengästyttävä Saabin laulukerhosta Kalannin Unilukkarit-kvartettiin ja Metallityöväenliiton ammattiosastosta Kirkkomusiikkiliittoon, Kirkkokuorot ry:een, Varsinais-Suomen Kirkkomusiikkipiiriin, Turun Seudun Kanttoreihin, Salmijärven Suojeluyhdistykseen, Konsertti- ja taideyhdistys Hannulaan sekä omien ja vaimonsa sukujuurien kautta Laitilan Karjalaseuraan, Karjala-Liiton piirihallitukseen ja Koiviston sukuseuraan. Ai niin, Pyhärannan Eläkeyhdistys vielä unohtui.
Sitten sitä sanotaan, että eläkeläisillä vasta kiirettä tulee olemaankin.
– Olen jo siirtynyt yhdistystoiminnasta aika lailla pois. Oman talon ja mökin kunnossapidossa ja puutarhan hoidossa riittää puuhaa. Siinä saa sopivaa hyötyliikuntaa.
– Ja ainahan sitä pääsee toisten järjestämiin tilaisuuksiin. Menee ja istuu nauttimaan muitten tekemisestä. Kotona on sitten piano ja jopa harmoni, jos soittaa haluaa. Mutta kuten olen sanonut, jos 13-vuotiaana on aloittanut, kyllä jossain vaiheessa pitää lopettaakin, Kesäläinen, director cantus, toteaa lopuksi.
Pyhärannan seurakunnassa vietetään 4.9. Kari Kesäläisen ja talouspäällikkö Niina Karvosen yhteiset läksiäiset. Sen jälkeen on aika pitää lomat pois ennen virallista ensimmäistä eläkepäivää.
