Ossi Nyström
Erilaisia urheilukilpailuja seuratessa joutuu joskus kuuntelemaan urheilijoiden jakamia elämänviisauksia. Kentän laidalta tavoitettu atleetti saattaa sanoa esimerkiksi, että ei saa tuudittautua hyvänolontunteeseen.
En ihmettele yhtään, että monista ammattiurheilijoista tulee aktiiviuran jälkeen kohuotsikoiden ja päihdeongelmien kanssa kipuilevia ihmisraunioita. Jos on koko ikänsä juossut ympyrää ja kuunnellut, kun persoonallisuushäiriöinen koutsi kirkuu vieressä, että ei saa tuudittautua hyvänolontunteeseen, niin saattaa olla, että hyvän olon tunteminen on työn ja tuskan takana, kun ympyrän juokseminen täytyy joskus lopettaa.
Minulla ei ole mitään harhakuvitelmia sen suhteen, että tämä paikallaan polkeminen, jota minä kutsun elämäkseni olisi yhtään ympyrän juoksemista fiksumpi tapa olla olemassa. Jos olen edelleen rehellinen, niin joudun myöntämään senkin, että olisi ollut ehkä ihan järkevää aloittaa päihdeongelma urheilijoiden tapaan vasta uran jälkeen, eikä sitä ennen.
Tästä kaikesta huolimatta olen kuitenkin onnistunut tekemään sellaisen havainnon, että hyvään oloon kannattaa ehdottomasti tuudittautua juuri silloin, kun sellainen kohdalle sattuu. Ne hetket, jolloin ihminen kokee, että nyt minä olen turvassa ja kaikki on reilassa, ovat tuiki harvinaisia. Olisi mielestäni kertakaikkisen pöljää pyrkiä ehdoin tahdoin eroon tällaisista tuokioista. En halua uskoa, että olisi olemassa mitään elämää suurempaa palkintoa, jonka tällaisella pidättäytymisellä voisi saavuttaa.
En tiedä, onko ihminen oikeasti edes kykeneväinen tuudittautumaan pitkäksi aikaa hyvänolontunteeseen. Ennemmin tuntuu siltä, että useimpiin meistä on sisäänrakennettu jo valmistusvaiheessa krooninen pelko siitä, että kohta hommat väkisinkin kusevat. Tästä kollektiivisesta katastrofiajattelusta kertovat esimerkiksi erilaiset tapamme ja uskomuksemme.
Jos jonkun suusta sattuu lipsahtamaan esimerkiksi, että huomenna minä varmaan onnistun ylittämään tämän suojatien yhtä menestyksekkäästi kuin tänäänkin, pitää hänen äkkiä koputtaa puuta. Muuten hirveä kohtalo uhkaa tätä ihmistä, joka uskalsi epähuomiossa luottaa pienen hetken ajan siihen, että hän ei jää huomenna linjurin alle.
Käsittääkseni tiedemiehet ympäri maapalloa ovat jo vuosisatojen ajan yrittäneet selvittää, minkälainen on se pahan pois ajava mekanismi, jonka puun koputtaminen aktivoi. Tästä uurastuksesta huolimatta emme vieläkään tiedä, miksi se toimii. Tiedämme vain, että se toimii. Toimivuuden puolesta todistaa ennen kaikkea se tosiseikka, että suurin osa meistä selviytyy kerta toisensa jälkeen voittajana maaliin kaikista niistä koettelemuksista, joiden pelko sai meidät alunperin puuta koputtamaan.
On yksi muita tärkeämpi syy tuudittautua hyvänolontunteeseen aina kun mahdollista. Se on se, että hyvää oloa ei voi säästää myöhemmin käytettäväksi. Sitä hyvänolontunnetta, johon ei syystä tai toisesta suostu tuudittautumaan ei saa enää koskaan takaisin. Juuri elämä ilman hyvänolontunteen tuomaa hetken rauhaa lienee se katastrofi, jota meidän tulisi pyrkiä kaikin keinoin välttämään.
Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja.