Eija Eskola-Buri
Tamperelaisen kirjailijan Anneli Kannon viime vuonna ilmestyneestä Rottien pyhimys -romaanista tuli ilmiö. Se on yltänyt Mitä Suomi lukee -listojen kärkipaikoille ja saanut suomalaiset innostumaan kirkkomaalauksesta.
Elävästi ja hauskasti kirjoitettu historiallinen romaani polkaisi myös kansainvaelluksen Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon, kun lukijat ovat halunneet tutustua maalauksiin paikan päällä. Usein heidän matkaoppaanaan keskiaikaan on ollut kirjailija itse.
– Kyllähän siellä Hattulassa on ammattitaitoisia ja hyviä oppaita, mutta olen mennyt, kun minua on pyydetty, Laitilan kirjastossa syyskuun alussa vieraillut Kanto kertoi.
Aivan varmasti jokainen kirjan lukenut katsoo jatkossa myös lähikirkkonsa maalauksia uusin silmin.
Palkittu ja tuottelias kirjailija on armoitettu puhuja. Hän on viime aikoina viettänyt paljon aikaa muualla kuin kirjailijan kammiossaan. Vetävästi teoksiaan taustoittava Kanto on suosittu vieras kirjastoissa. Myös Laitilan kaupunginkirjastoon oli saapunut runsaslukuinen kuulijakunta.
Taidehistoriaa harrastava Kanto kiinnostui kirkkomaalauksista, sillä ne ovat kalliomaalausten jälkeen vanhimpia suomalaisia kuvia. Ikävä kyllä niiden tekijöistä ei tiedetä juuri mitään.
Korona-aika vauhditti Kannon historiallisen romaanin kirjoitustyötä, kun kotoa ei tarvinnut poistua juuri mihinkään. Entinen toimittaja paneutui runsaaseen lähdeaineistoon ja tutkimuksiin, mutta mikään tietokirja teos ei ole.
– Paljon olen kuvitellut ja käyttänyt maalaisjärkeä, hän kuvailee kirjansa hahmojen ja juonen rakentamista.
Kanto päätteli, että kirkon koristeluprojektilla oli aikoinaan oltava ainakin hankejohtaja, taiteellinen johtaja ja teologian asintuntija. Keskeiseksi henkilöksi kirjassa nousee nuori nainen, Pelliina, joka saa salaisen tehtävän osallistua maalaustöihin.
Keskiaikana naisia tuskin nähtiin kirkkoa koristelemassa, mutta fiktiivisessä romaanissa ei ole kiellettyä kirjoittaa historiaa uusiksi.
Maalarien tehtävä oli vaativa, sillä 1500-luvulla heillä ei ollut käytettävissään mitään kuvastoa pyhimyksistä eikä kirjojakaan ollut saatavilla.
Maalarien tehtävänä oli ikuistaa kirkon seinille koko kristinoppi. Kansa ei osannut lukea, mutta kuvat havainnollistavat Raamatun ja pyhimysten kertomukset. Kanto puolestaan havainnollisti esitystään Hattulan tiilikirkon kuvilla. Monet yksityiskohdat – kuten tiilestä tehdyt ihmiskasvot – ovat askarruttaneet kirjailijaa ja saaneet hänen mielikuvituksensa liikkeelle.
Keskiaikaisista tiilikirkoista on Hattulan kirkon lisäksi säilynyt näihin päiviin ainoastaan Turun tuomiokirkko. Harvinaista Hattulan kirkossa on sekin, että se on koristeltu lattiasta kattoon. Kaikkiaan siellä on pari sataa kuvaa.
Kanto on pohtinut, kuinka kekseliäitä maalarit ovat olleet. Hämeessä ei tiedetty viikunanlehdistä mitään, mutta joku fiksu maalari on ikuistanut niiden sijasta saunavihdat Aatamin ja Eevan häpyjen peitoksi.
Kirjailija on lukenut maalareiden käsialaa ja havainnut, että kengistä he eivät olleet juurikaan kiinnostuneita. Uusimmat muotivirtaukset, kuten kaksiväriset housusukat, sen sijaan on maalattu kuviin. Ne ovat Kannon mukaan aikakautensa huippumuotia.
Maalausten aiheet on päätetty Turun tuomiokapitulissa. Taiteilijat ovat rohjenneet kirjailijan mukaan ottaa kuitenkin taiteellisia vapauksia. Parhaimmat maalarit tunnistaa värien taitavasta käytöstä.
– Hattulan kirkkomaalauksissa on paljon elokuvallisia kuvia. Ne olivat oman aikansa PowerPoint-esityksiä.
Kirkollinen kuvasto on Kannon mukaan varsin väkivaltaista. Aseina toimivat tuolloin niin halsterit kuin teilinpyörätkin ja kuviin on ikuistettu irronneita päitä.
Kirjassa nuori Pelliina ihmettelee kauheita kuvia ja kaipaa niiden sijaan onnellisiin ajatuksiin johdattavia maalauksia. Maalarimestari valistaa häntä, että kuviin pitää maalata totuus ja ihmiset nyt vain ovat julmia ja ahneita.
Keskiaikaisista kuvista löytyy yhtymäkohtia myös nykyaikaan. Esimerkiksi leluissa ja sosiaalisen median meemeissä käytetyt yksisarviset hahmot esiintyvät keskiajan kirkkomaalauksissa.
– Yksisarvisen legenda elää. Keskiaika on keskuudessamme, Kanto huvitti yleisöään.
Maalarit eivät signeeranneet töitään, mutta kirkon seiniltä he saattavat silti löytyä. Ainakin Hattulan kirkosta löytyy kuva, jota Kanto kuvailee maalareiden selfieksi.
Kirjailija on upottanut tarinaansa väkevän viestin taiteen merkityksestä. Taideteoksen – taulun, kirjan tai musiikin – luominen vaatii rohkeutta ja luottamusta omiin taitoihin.
Lukija saa myötäelää kirjassa aran ja yhteisönsä hyljeksimän nuoren Pelliinaan kehitystarinan. Hän puhkeaa kukkaan saadessaan mahdollisuuden toteuttaa itseään ja käsillä tekemisen lahjaa maalarina.
– Olen saanut ihmettelyjä siitä, miten hyvin kuvaan maalaamisen prosessia. No, itse asiassa en ole kyllä koskaan maalannut, mutta samat asiat pätevät myös kirjojen kirjoittamiseen, 71-vuotias Kanto sanoo.
Kanto on kirjoittanut aikuisten ja lasten romaaneja, näytelmiä ja televisiokäsikirjoituksia. Hän on juuri saanut valmiiksi viihteellisen äänikirjan ja hänen ensimmäinen dekkarinsa ilmestyy ensi keväänä.