Laitilan hoivakodeissa soi – Hoivamusiikot vierailevat vanhusten luona syksyn aikana osallistavan budjetin varoin

0
Kuvassa Maikki Autio hoivamuusikkona Kaukolankodilla.

Kaukolankodissa, Koivukodossa ja Terveyskodissa musisoidaan syksyn aikana osallistavan budjetin varoin. Hoivamusiikkihankkeen tavoitteena on tarjota vanhuksille säännöllistä musiikillista kulttuuritoimintaa turvallisessa ilmapiirissä.

Muusikot on otettu vastaan äärimmäisen lämpimästi ja ilahtuneesti. Yhteistyö hoivakotien kanssa on toiminut hienosti. Muusikot käyvät eri yksiköissä soittamassa ja kohtaamassa vanhuksia. Esiintymisten aikana musiikki on nostattanut vanhoja muistoja mieliin, laittanut kuuntelemaan keskittyneesti, kannustanut laulamaan yhdessä, siivittänyt keskustelua, houkutellut ottamaan tanssiaskelia sekä nostanut erilaisia tunteita pintaan.

Ennen kaikkea se on koskettanut ja kohdannut myös silloin, kun muita sanoja ei enää ole.

– Musiikki vaikuttaa meihin laajasti ja antaa aivoille monipuolisesti virikkeitä. Se herättää mielihyvän tunteita, lievittää ahdistuneisuutta, stressiä ja masennusta. Musiikin on huomattu myös parantavan tarkkaavaisuutta, keskittymistä ja vireystilaa. Musiikkia käytetään hyödyksi myös kuntoutuksessa, koska sen on havaittu olevan kytköksissä parempaan aivojen toimintaan, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja mielialaan, hoivamusiikkihankkeesta vastaava Hanna Elomaa kertoo.

Vakka-Suomen musiikkiopistolla on hoivamusiikkihankkeen tuottajavastuu, ja suurin osa muusikoista, jotka vierailevat hoivakodeilla, toimivat musiikkiopistolla opettajina. Myös musiikkiopiston oppilaita kuullaan hoivakodeilla.