
Laitila ja Pyhäranta ovat mukana Lounais-Suomen aluehallintoviraston järjestämässä Aurora22-valmiusharjoituksessa 21.–22. syyskuuta. Kunnat käsittelevät kuvitteellisen väestönsuojelutilanteen kautta omaa valmiuttaan.
– Harjoituksessa perehdytään eri toimijoiden rooleihin ja yhteistoimintajärjestelyihin. Eri viranomaisten ja kuntien kanssa harjoittelemalla vahvistetaan yhteisesti kykyä hallita mahdollisia häiriötilanteita, Laitilan kaupunki tiedottaa.
Harjoittelu tukee Laitilan kaupungin valmiustyötä ja laajemmassa kuvassa parantaa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta.
Laitilan kaupunki päivitti vastikään valmiussuunnitelmaansa. Uusi suunnitelma hyväksyttiin kaupunginhallituksen kesäkuun kokouksessa.
Kaupungin johtoryhmä on myös kuluneen vuoden aikana osallistunut Pelastusopiston varautumiskoulutuksiin.
– Varautuminen ja kaupungin valmiudesta huolehtiminen kuuluvat kuntien lakisääteisiin tehtäviin. Laitilassa olemme panostaneet teemoihin kuluneen vuoden aikana tavanomaistakin enemmän. Alueellisen valmiusharjoituksen myötä oppi kasvaa entisestään ja antaa varmasti suuntimia siihen, mihin kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota ja kehittää omaa valmiutta, kertoo vs. kaupunginjohtaja Heli Kiertokari-Laitinen.
Valmiusharjoitus ei näy kaupungin katukuvassa ja arjessa, vaan tapahtuu kaupungin toimitiloissa. Laitilan kaupunki haluaa kuitenkin muistuttaa myös kuntalaisia omasta roolistaan.
– Jokainen voi kotivarasta huolehtimalla tehdä oman osansa varautumisen suhteen. Viranomaisten ja järjestöjen suosittelema varautumisen taso kotitalouksille on 72 tunnin tarpeisiin varautuminen elintarvikkeissa ja muissa tarvikkeissa. Hyvän tietolähteen kansalaisille tarjoaa verkossa 72tuntia.fi -sivusto.