Ely-keskuksen päätös on reagointia heinäkuiseen pyöräilyonnettomuuteen, sitä seuranneeseen uutisointiin ja noin 150 laitilalaisen ja kalantilaisen pyöräilijän mielenilmaukseen. Painostus on siis tehonnut. Ely-keskuksen ratkaisu oli toivottava, tätä muun muassa Laitilan Sanomat ehdotti pääkirjoituksessaan 29.7. Nopeusrajoitus on kuitenkin vain ensiapua tilanteeseen. Se ei poista uuden kevyenliikenteen väylän tarvetta. Onneksi Ely-keskus toteaa päätöksessään, että neuvottelut kuntien kanssa kevyenliikenteen väylästä käynnistetään jälleen tänä syksynä.
Laitilassa ja Kalannissa harmistuttiin, kun Ely-keskus muutama vuosi sitten päätti kuntia kuulematta heräteraidoista Ukitielle. Nämä tärinäraidat ovat pyöräilijöille vaarallisia, toisaalta juuri ne herättelevät väsyneet autoilijat ja lisäävät autoliikenteen turvallisuutta. Keskustelu ei saisi jäädä junnaamaan nyt heräteraitojen ympärille, sillä vain ne poistamalla tielle ei saataisi riittävää turvallisuutta.
Kun kuntien ja Ely-keskuksen välinen keskusteluyhteys kevyenliikenteen väylästä on jälleen avattu, me tien käyttäjät voisimme vahtia, että neuvottelut myös johtavat väylän rahoitukseen ja rakentamiseen. Kodjalan ja Kalannin väliselle tieosuudelle tarvitaan kevyenliikenteen väylä. Sitä tarvitsevat nykyiset jalankulkijat ja pyöräilijät, mutta myös ne tulevat, jotka vaihtavat auton esimerkiksi sähköpyörään. Pyöräilyn edistäminen on kansanterveydellinen ja ekologinen teko.
Teija Uitto