Nuokkis-kokeilu päättyy vuodenvaihteessa

0

Laitilan kaupunki on kokeillut tänä vuonna uutta pop up -nuorisotilaa. Nuokkis avattiin, kun nuoret toivoivat nuorisotalon aukioloaikojen laajentamista ja nuokkarille keskeisempää sijaintia.

Kokeilu on osoittanut, että Nuokkis on sittenkin liian pieni. Nuorisotoimi on päättänyt nuorten palautteiden perusteella siirtää avoimen nuorisotilatoiminnan paloaseman Nuokkarille vuoden 2023 alusta alkaen. Paloaseman nuorisotilalla on enemmän tilaa ja monipuolisemmat toimintamahdollisuudet.

Nuokkiksen toiminta jatkuu joulutaukoon asti. Syksyn aikana nuorilla on mahdollisuus osallistua kevään 2023 toiminnan suunnitteluun. Paloaseman Nuokkari avataan tammikuussa 2023. Nuokkarilla järjestetään vanhaa tuttua sekä uutta toivottua toimintaa.

Myös syksyn Halloween-disko järjestetään paloasemalla.