Euroopan unionin luontodirektiivi edellyttää, että yhteisön tärkeiksi katsomat lajit, kuten susi, pyritään säilyttämään suotuisalla suojelutasolla. Luonnonvarakeskuksen (Luke) maanantaina julkaisema raportti sisältää uutta tietoa maamme susikannasta ja työkaluja suden suojelutason viitearvon määrittelyyn. Raportin mukaan susikanta on jakautunut kahteen osapopulaatioon, itäiseen ja läntiseen.
– Näiden maantieteellisten osapopulaatioiden välinen geenien vaihto on vähäistä. Tämän vuoksi läntisen Suomen susikannan geneettinen monimuotoisuus on heikommalla tasolla kuin itäisen Suomen, kertoi erikoistutkija Mia Valtonen Lukesta.
Susikannan geneettistä elinvoimaisuutta parantaisi susien tasaisempi esiintyminen Suomessa, sillä se todennäköisesti lisäisi maan sisäistä muuttoliikettä ja siten vähentäisi sukusiitosriskiä. Nyt susilaumat painottuvat toisaalta Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan alueille ja toisaalta itärajan tuntumaan.
Geneettinen elinvoimaisuus on yksi kriteeri, kun arvioidaan Suomen susikannan suotuisaa suojelutaso.
Maamme susikanta on kasvanut viimeisen 30 vuoden aikana keskimäärin noin 10 % vuodessa, mutta kasvu on ollut epätasaista. Esimerkiksi ns. Järvi-Suomen alueella susilaumoja ei ole lainkaan. Tutkijoiden mukaan poronhoitoalueen eteläpuolinen Suomi soveltuisi kuitenkin lähes kauttaaltaan lisääntyvien susiparien reviireiksi.
– Poronhoitoalueen ulkopuoliseen Suomeen voisi mahtua 150−160, enimmillään noin 200 reviiriä. Tämä laskelma pohjautuu kuitenkin pelkästään saaliseläinkantoihin ja maisemarakenteeseen, painotti tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta.
Käytännössä tämä merkitsisi noin 1200 susiyksilön suuruista susikantaa. Viime kevään laskentojen mukaan Suomessa oli susia noin 300.
– Luonnonvarakeskus ei ota kantaa siihen, mikä olisi “sopiva” määrä susia, mutta geneettisesti 300 sutta on liian vähän, kertoi ohjelmajohtaja Katja Holmala Lukesta.
Holmalan mukaan geneettisesti pienin elinvoimainen susikanta olisi noin 500 sutta.
Luken julkaisema Suomen susikannan suotuisan suojelutason viitearvojen määrittelyä käsittelevä loppuraportti toimiikin työkaluna päättäjille.
– Ministeriön peruslinjauksena on ollut suden metsästyksen salliminen jossain vaiheessa, mutta ajankohtaa on mahdoton vielä sanoa. Se, että meillä on kaksi toisistaan erillään olevaa osapopulaatiota, tuo koko asiaan uuden näkökulma, kommentoi raporttia tuoreeltaan maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi.
Hän korosti, että Suomen suurpetopolitiikkaa nojaa kolmeen tekijään. On suden suojeluun velvoittava luontodirektiivi, on pari vuotta sitten päivitetty hoitosuunnitelma ja nyt mahdollisimman kattava tieteellinen tieto susikannasta.
– Suden kannanhoitoon liittyy toki myös sosioekonomisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä, jotka päättäjien on huomioitava.
– Tämän uuden tutkimustiedon valossa meidän on syytä käydä läpi suden kannanhoitosuunnitelma mahdollisimman pian maataloustuottajien, metsästäjien, luonnonsuojelijoiden, kennelihmisten ja asiaan liittyvien viranhaltijoiden kesken. Tätä ennen suden metsästykseen liittyviä päätöksiä ei tehdä, painotti Niemi.
Samalla hän kuitenkin muistutti että ns. häirikkösusia varten on jo olemassa selkeä ohjeistus.
– Hoitosuunnitelmassa on jo nyt päivitetyt ohjeet siitä miten häirikkösusien kanssa toimitaan, selvensi Sami Niemi.