Vuoden Näköasiantuntija -tunnustus laitilalaislähtöiselle Pekka Palmulle

0
Palkinnon Pekka Palmulle (kesk.) luovuttivat Näköasiapäivillä Tapio Rosenberg (vas.) ja Pauli Kurunmäki.

Näköasiantuntijat-verkosto valitsi Vuoden Näköasiantuntijaksi raumalaisen optometristin Pekka Palmun. Palkinto luovutettiin Palmulle Näköasiapäivillä 4. syyskuuta.

Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, joka on merkityksellisesti kehittänyt Näköasiantuntija-verkoston toimintaa ja joka toimii omassa työssään Näköasiantuntijoiden arvojen mukaisesti.

– Pekka Palmu on vaikuttanut optisella alalla jo yli 40 vuoden ajan. Eläkeiän kynnykselläkin hän on yhä innostunut kehittämään optometriaa ja Näköasiantuntija-verkoston toimintaa. Hän jakaa ideoitaan mielellään myös muille. Hän on todellinen Näköasiantuntijan ilmentymä ja `kantaisä`, tiivistää Suomen Näköasiantuntijat Oy:n toimitusjohtaja Tapio Rosenberg.

– Arvostan Vuoden Näköasiantuntija –palkinnon korkealle, sillä kollegoiden tunnustus tuntuu aina hyvältä. Kukaan ei voi yksin tehdä paljoakaan, vaan onnistumisiin tarvitaan aina hyvä henkilökunta ja innostuneet verkoston jäsenet. Näköasiantuntijat-verkosto on erinomainen tapa kehittää yhteistä asiaa, sillä meillä kaikilla on omia asiantuntijuuksia, joita voimme yhdessä hyödyntää ja vahvistaa edelleen, Pekka Palmu sanoo.

Pekka Palmu on toiminut optikkona Raumalla vuodesta 1979 asti. Hän on kotoisin Laitilasta.

Yrittäjänä Palmu aloitti vuonna 1981, kun Silmäoptikot Palmu Oy avasi ovensa Vanhassa Raumassa. Yritystoimintaa on vuosikymmenet ohjannut tavoite olla edelläkävijä omalla alalla ja palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Pekka Palmu ja Silmäoptikot Palmu on aikaisemmin palkittu Vuoden Optikko 1998 ja Vuoden Optikkoliike 2006 –tunnustuksilla sekä Satakunnan Innovaatio 2006 –palkinnolla työnäkemisen kehittämisestä.