– Ota Omppu takki pois päältä, Nora Hällynen sanoo labradorinnoutaja Ompulle. Koira tarttuu heti takin hihaan ja vetää sitä Norasta taaksepäin. Näin Nora saa pudotettua takin yltään.
Sitten Omppu istuutuu Noran viereen odottamaan, mikä työtehtävä seuraavaksi on vuorossa.
Nora Hällynen ja avustajakoira Omppu ovat tulleet vierailemaan Kappelimäen koulun lemmikkikerhoon. Kerhossa on parikymmentä 1.–6.-luokkalaista ja kerhossa on ollut aiemminkin koiravieraita. Omppu on osalle oppilaista tuttu näky kaupungilta, sillä Nora ja Omppu kulkevat aina yhdessä. Koiran tunnistaa hyvin, sillä se on ainoa koira Laitilassa, jolla on sinivalkoinen avustajakoiran liivi yllään.
Lemmikkikerhon vetäjä, opettaja Magdalena Norrgård kysyy oppilailta, miten Omppuun pitää suhtautua, kun se tulee vastaan.
Oppilaat empivät. Sitten yksi rohkea viittaa ja vastaa, että sitä ei saa häiritä.
Nora Hällynen hymyilee tyytyväisenä, sillä kaikki aikuisetkaan eivät hoksaa, että avustajakoiran pitää antaa rauhassa keskittyä työhönsä.
– Minulle saa jutella, mutta koiralle ei. Kun Omppu on työtehtävissä, sitä ei saa silittää, eikä siihen saa ottaa edes katsekontaktia, Nora sanoo.
Noralla on ollut avustajakoira Omppu nyt vuoden verran. Hänelle se on jo toinen avustajakoira.
– Koira auttaa minua kotona monessa asiassa. Se sammuttaa ja sytyttää valot, hississä painaa nappulaa. Kun pudotan lattialle jotain, se nostaa sen ylös.
Omppu on koulutettu avustajakoiraksi, mutta Nora treenaa ja opettaa koiralle myös uusia työtehtäviä.
– Kun sain koiran, kysyin kouluttajalta, että mitä kaikkea sille voi opettaa. Kouluttaja sanoi, että vain koiran fysiikka ja ihmisen mielikuvitus on rajana. Omppu on nopea oppimaan.
Omppu katselee Noraa viereltä ja näyttää ihan siltä kuin koira ymmärtäisi, miten Nora sitä kehuu. Välillä Omppu heiluttelee häntää kuin hymyilisi oppilaille.
Opettaja kysyy, minkälainen avustajakoiran oppilaiden mielestä pitäisi olla.
– Kärsivällinen, Emil sanoo.
– Eikä se saa olla liian pieni, Olivia arvaa.
Nora Hällynen sanoo, että Olivian arvaus on oikea.
– Chihuahua olisi liian pieni. Jos pudottaisin jotain lattialle, se ei yltäisi antamaan esinettä minulle, Nora hymyilee.
Hän kertoo, että avustajakoiriksi koulutetaan enimmäkseen noutajia, mutta ainakin yhden saksanpaimenkoiran hän tietää olevan avustajakoirana. Koiralta vaaditaan sosiaalisuutta ja palveluhalukkuutta.
– Koiran suojeluvaisto ei saa olla liian kova. Minulla käy avustaja kolme kertaa viikossa. Jos koira olisi hyvin suojeleva, avustaja ei pääsisi lähelleni.
Suihkupäivät koettelevat Omppuakin. Kun avustaja on viemässä Noraa suihkuun, koira kulkee levottomana edestakaisin. Se rauhoittuu vasta, kun Nora pääsee suihkun jälkeen takaisin tuoliinsa. Sitten Omppu istahtaa tyytyväisenä Noran viereen.
Mutta osaa avustajakoira myös metkuilla.
– Kerran Omppu levitti roskapussin sisällön pitkin lattiaa, eikä noukkinut heti roskia, vaikka pyysin, Nora kertoo. Lapsia hymyilyttää. Hädän tullen Omppu on kuitenkin aina auttamassa Noraa.
– Yhden kerran olin Ompun kanssa talvella ulkona iltayhdentoista aikaan. Pyörätuoli juuttui lumeen, eikä siihen aikaan liikkunut ihmisiä, joilta olisin voinut pyytää apua.
Nora soitti hälytysnumeroon ja kertoi tilanteesta. Paikalle ajoi poliisipartio.
– Kun Omppu näki auton, se lähti välittömästi autoa kohti ja opasti poliisipartion auttamaan minua. Aiempi avustajakoirani ei olisi osannut olla niin fiksu, Nora sanoo ja katselee Omppua hellästi.
– Avustajakoira on minulle äärettömän tärkeä.
Fakta
Avustajakoirat siirtyvät hyvinvointialueille
Avustaja- ja opaskoirilla on lain turvaama oikeus liikkua käyttäjiensä kanssa kaikkialla. Avustajakoiran kanssa voi mennä harrastustiloihin, ruokaostoksille, elokuviin, ravintolaan ja sen kanssa voi matkustaa julkisissa liikennevälineissä. Avustajakoirasta ei saa periä erillistä maksua esimerkiksi liikennevälineissä, majoituskohteissa, koska se on apuväline.
Avustajakoiraa voi hakea henkilö, joka on fyysisesti toimintarajoitteinen.
Nykyiset avustajakoirat ovat Invalidiliiton omistuksessa, kunnes koira tulee eläkeikään. Sen jälkeen se siirtyy avustettavan omistukseen.
Invalidiliitto ei ota enää vastaan uusia avustajakoirahakemuksia, koska toiminnan järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille.
Invalidiliiton mukaan ennen 5.10.2022 jätetyt hakemukset ovat yhä voimassa.
Lähde: Avustajakoira – Assistenthund ry