B-tytöt vuoden joukkue ja Meeri Heikola vuoden paras pelaaja – Pesäpalloväki juhli niin maalla kuin merelläkin

0
Jyskeen B-tytöt palkittiin Vuoden joukkueena. Vuoden kehittyjänä pokaalin sai Essi Mäki (vas,) ja Vuoden parhaana pelaajana Meeri Heikola.

Perjantaina Laitilan Jyskeen pesäpalloväki vietti pesäpallon satavuotisjuhlakauden 2022 päättäjäisiään Laitilan kaupungintalolla. Palkintopyttyjä laitettiin jakoon taas aika liuta.

Päättyneellä kaudella Laitilan Jyske järjesti Laitilassa ja Uudessakaupungissa kaikkiaan 128 kotiottelua. Seuralla oli 278 pelaaja- ja tuomarilisenssiä.

Joukkueiden kirjo oli G-tytöistä ja pojista aina miesten maakuntasarjan porukkaan saakka. Uki-Pesis oli mukana niin F- ja E-ikäisissä tytöissä ja pojissa. Naisilla oli jopa kolme joukkuetta, eli Ykköspesiksessä, Suomensarjassa ja maakuntasarjassa.

Kaudella 2022 laitilalaiset olivat mukana ikäluokissa F–C leireillä kaikkiaan kahdeksan joukkueen voimin. Kotinurkilla järjestettiin etelän alueen alueleiri teemalla ”Pesistä 100 lasissa”. Leiriläisiä oli koolla kaikkiaan yli tuhat. Vapaaehtoisia oli leirin onnistumisen takana parisen sataa. Kuluneella kaudella Jyske järjesti myös pesisliikkarin, alakouluikäisten pesiskoulut ja koulupesisturnauksen.

Laitilan Jyskeen yksi kauden helmistä oli B-tyttöjen joukkue, joka voitti koko tyttöjen Superspesiksessä sarjan parhaana joukkueena alkusarjan lohkonsa. Ylemmissä loppupeleissä joukkue meni pronssipeliin saakka, jonka voitti ottaen näin seurahistorian ensimmäisen Superpesis-mitalin.

B-tytöt valittiin ansaitusti Jyskeen Vuoden joukkueeksi. Sami Mäen, Marko Toivosen, Piia Vuorion ja Ville Niemen valmentaman joukkueen parhaaksi pelaajaksi palkintoraati nosti Meeri Heikolan.

– Kaiken kaikkiaan kausi meni joukkueelta yli odotusten. Tiukka peliputki saatiin suoritettua lähes voitosta voittoon, jonka mahdollisti jokaisen tytön huikea panos ja loistavat suoritukset niin mailan varressa kuin räpylässäkin, luonnehti Heikola mennyttä kautta.

Heikolan mukaan kaiken kruunasi taitavasti toteutettu valmennus ja pelinjohto sekä huoltajat ja muu tukijoukko.

Omaa peliään Meeri Heikola kuvaili melko tasaiseksi läpi kauden.

– Sisäpeli oli jopa hieman nousujohteisempi kauden edetessä.

Parhaan pelaajan palkinto oli Heikolalle yllätys.

– Joukkue koostui taitavista ja tasokkaista pelaajista, joten palkinnon olisi ansainnut useampikin, Heikola totesi.

Ensi kaudella joukkue pysyy samana.

– Tällä porukalla on mahdollisuus lähteä kirkastamaan mitalin väriä, naulasi Meeri Heikola.

Myös naisten Ykköspesiksessä pelannut joukkue saa olla todella tyytyväinen kauteensa. Se ylsi nousijajoukkueena aina loppuotteluihin saakka, eivätkä Superpesiskarsinnatkaan kauaksi jääneet.

Tätäkin joukkuetta luotsasi Sami Mäki yhdessä Toni Lehtisen ja Piia Vuorion kanssa. Joukkue oli koostettu Jyskeen ja yhteistyöseura Rauman Feran pelaajista.

Jyskeen pesäpalloväki katselee jo ensi vuoteen hyvin odotuksin. Valkojärven kenttien korvaajaksi on tulossa kenttä Matikan pururadan maastoon. Myös Laserkeskus-areenan katsomohanke etenee.

Pesäpalloilijoilla on alkamassa Pesisvipeltäjät-hanke. Tavoittena on saada ohjattua liikunnallista toimintaa Laitilan kyliin, Pyhärantaan ja Kalantiin kouluikäisille ja alakoululaisille.

Palkitut:



G-tytöt: Vuoden kehittyjä Netta Aalto ja Vuoden tsemppari Vilma Hautala

G-pojat: Vuoden kehittyjä Jonatan Ståhl ja Vuoden tsemppari Aatos Jalonen

F-tytöt: Vuoden kehittyjä Sofia Seitala ja Vuoden tsemppari Sara Rantanen

F-tytöt (Uki-Pesis): Vuoden kehittyjä Alisa Lähtinen ja Vuoden tsemppari Veera Niemi

F-pojat: Vuoden kehittyjä Matias Raitio ja Vuoden tsemppari Matias Seitala

F-pojat (Uki-Pesis): Vuoden kehittyjä Joonas Saari ja Vuoden tsemppari Remi Virtanen

E-tytöt: Vuoden kehittyjä Ilona Viitanen ja Vuoden tsemppari Jasmin Raitio

E-tytöt (Uki-Pesis): Vuoden kehittyjä Emma Tättilä ja Vuoden tsemppari Veera Pyysalo

E-pojat: Vuoden kehittyjä Valtteri Jaakola ja Vuoden tsemppari Eero Saaristo

D-tytöt: Vuoden kehittyjä Veera Rantanen ja Vuoden paras pelaaja Jade Järnberg

D-pojat: Vuoden kehittyjä Lukas Saarinen ja Vuoden paras pelaaja Miro Heinonen

C-tytöt: Vuoden kehittyjä Nelli Kilpi ja Vuoden paras pelaaja Emma Virtanen

C-pojat: Vuoden kehittyjä Radek Laine ja Vuoden paras pelaaja Oliver Niiranen

B-tytöt: Vuoden kehittyjä Essi Mäki ja Vuoden paras pelaaja Meeri Heikola



Lisäksi jaettiin seuraavat erikoispalkinnot:



Kari Laine -pysti ahkeralle, ansioituneelle ja sitoutuneelle juniorille: Iida Mäki

Vuoden naispelaaja: Odessa Rinteelä

Vuoden miespelaaja: Markus Uusikartano

Vuoden tyttötuomari: Jasmin Raitio

Vuoden poikatuomari: Reeti Huunonen

Vuoden tuomari: Tomi Mustonen

Vuoden valmentaja: Sami Mäki

Vuoden yhteistyökumppani: Rajukivi Oy

Vuoden pesisteko: Seurayhteistyö lähialueen seurojen kanssa (Eurajoki, Rauma, Pöytyä, Humppila)

Vuoden kunniamaininta: Laitilan kaupungin kenttämiehet

Vuoden joukkue: B-tytöt

Varsinais-Suomen pesäpallon palkitsemisristeilyllä Jyske oli vahvasti esillä



Viikkoa ennen Jyskeen omaa palkintoseremoniaa Laitilan Jyske pokkasi palkintoja Varsinais-Suomen pesiksen palkitsemisristeilyllä. Vuoden pesisteko -titteli tuli Laitilaan. Sen perusteluihin listattiin historian suurin etelän alueen alueleirin onnistunut järjestäminen, B-tyttöjen ja naisten ykköspesiksen menestys ja Varsinais-Suomen suurimmat harrastajaluvut pesiksessä.

LIsäksi palkinnot kävivät pokkaamassa Jyrki Heinonen poikapuolen juniorivetäjänä ja Emma Virtanen alueen parhaana C-tyttöjuniorina.

Samassa palkitsemistilaisuudessa puheenjohtaja Sami Mäelle luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kultaisin ristein liikuntakulttuurin ja urheilun eteen tehdystä työstä.