Darts: Kukon Tikan Teemu Harjulle EM-hopeaa

0
Kukon Tikan Teemu Harju heitti Suomen maajoukkueessa Espanjan EM-kisoissa ja toi sieltä tuliaisina Suomen historian ensimmäisen EM-hopean. Seuraava tavoite on päästä kiertämään Euroopan ammattilaiskisoja. Kuva: Anna-Maija Räsänen (Suomen Dartsliitto)

Arto Kanerva

Espanjan Gandiassa kisattu dartsin Europe Cup 2022:n kokonaiskilpailu päättyi Englannin voittoon niin miehissä kuin naisissa. Miesten sarjoissa oli mukana heittäjiä 41 ja naisissa 35 maasta. Suomen miesten joukkue päätyi lopputuloksissa sijalle kuusi ja naisten joukkue jaetulle kahdeksannelle sijalle.

Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Kukon Tikan Teemu Harju, jonka kaulaan ripustettiin miesten singelifinaalin jälkeen hopeamitali. Merkittävää on myös se, että Teemu oli ensimmäinen suomalainen, joka eteni finaaliin asti. Finaalin voitti Ranskan Jaques Labre erin 7–2.

Teemulla on kokemusta kansainvälisistä kisoista jo junioriajoilta, jolloin hän saavutti vuonna 2007 World Cupissa sekaparien pronssia.

– Kyllä tuosta vanhasta kokemuksesta oli varmasti hyötyä näissäkin kisoissa, kun ei tarvinnut ihan untuvikkona lähteä Espanjaan.

Loppuvuoden Teemu sanoo pysyvänsä tiukasti kotimaassa ja keskittyvänsä liigapeleihin. Tammikuussa on tiedossa viikon kisamatka Saksaan, josta hän lähtee hakemaan itselleen osallistumiskorttia Euroopan ammattilaiskiertueelle.

Tuon kiertueen kisoja heitetään pääasiassa Englannissa, Hollannissa ja Saksassa, joten matkustamista on tiedossa, mikäli osallistumiskortti Saksasta heltiää.