Jääkiekko: Vajaamiehiselle Jyskeelle jatkoaikatappio

0
Arkistokuva

Juha Laine

Jyskeen vieraspeli Paimiossa livahti kuntotestin puolelle. 12 kenttäpelaajan ryhmitys joutui kovalle kuormitukselle, ja väsymys tuo aina mukanaan muita murheita.

Tästä huolimatta kotijoukkue Hakan molari oli erittäin työllistetty ja voittokaan ei ollut kaukana. Tilanteessa 3–3 mentiin jatkoajalle, jossa kotijoukkue onnistui maalinteossa runsaan kahden minuutin jälkeen. Näin Haka nappasi kaksi sarjapinnaa ja Jyske sai mukaansa yhden.

Pelkän väsymyksen piikkiin tulos ei mene, sillä myös Haka pelasi erittäin pienellä rotaatiolla. Molemmat joukkueet painoivat kahdella ketjulla käytännössä koko pelin.

– Maalintekopaikkoja oli ihan riittävästi voittoon varsinaisella peliajalla. Molemmat joukkueet olivat lopussa aika väsähtäneitä. Onneksi saatiin pari junnua mukaan, muuten meillä olisi ollut vain kymmenen kenttäpelaajaa, Jyskeen päävalmentaja Pasi Saarela päivitteli.

Olosuhteista johtuen Saarela ei suuremmin tappiota murehtinut. Läsnäolijat tekivät sen, minkä pystyivät – ja olihan maalivahtien torjunnoissa huima ero. Jyskeen Dani Salo koppasi syliinsä 24 kiekkoa, kun isäntien veskari joutui seisomaan lätyn edessä jopa 44 kertaa.

Haka aloitti maalinteon 12 minuutin kohdalla. Avausperiodin lopulla pistepörssin kärki Konsta Kerttula laittoi verkot tötterölle Toni Niemisen ja Jasper Raulan esityöstä.

Toisessa erässä Kerttula oli pohjustamassa johto-osumaa, jonka viimeisteli Crister Isolauri. Haka tuli tasoihin erän puolivälissä ja kolme minuuttia myöhemmin Konsta Salin (Kerttula, Kasper Grönvall ) muutti tilanteeksi 2–3.

Siihen loppui vieraiden maalitehtailu. Viimeisessä erässä Jyske sai 16 laukausta maalia kohti, mutta molarin ohi niistä ei mennyt yhtään.

Neljän kierroksen jälkeen kolme joukkuetta on ottanut pientä hajurakoa muihin. VG-62 on piikkipaikalla ja niskaan hengittää Jyske sekä KuKi. Haka avasi pistetilinsä viikonlopun jatkoaikavoitolla.

Lauantaina palataan kotikaukaloon. Sarjanousija Kiekkohait Salosta keikkuu taulukon keskivaiheilla ja testaa tulevana viikonloppuna Jyskeen nykykunnon. Peli alkaa kello 17.