Poliisi ei yleensä tiedotteissaan kerro, onko etsittävillä sairauksia, mutta oletettavasti moni etsittävä on muistisairas. Ulkoilemaan lähtenyt muistisairas ei tuttujakaan maisemia aina tunnista, joten hän ei välttämättä löydä kotiin takaisin.
Onneksi moni etsittävä löytyy. Etsinnät päättyivät onnellisesti myös Laitilan, Euran ja Pöytyän tapauksissa.
Muistisairaita on yhä enemmän ja yhä useampi muistisairas asuu kotonaan. Poliisin tilastojen mukaan Lounais-Suomen poliisille tuli viime vuonna 430 hälytystä kadonneesta tai karanneesta vanhuksesta, kehitysvammaisesta tai sairaasta. Muistisairaiden tai huostaanotettujen kadonneiden luvuksi tilastoitiin Lounais-Suomessa 136.
Todellisuudessa kadonneiden määrä on huomattavasti poliisin lukuja suurempi. Ikäihmisten katoamisia ei ilmoiteta poliisille, jos omaiset löytävät hänet omissa etsinnöissään nopeasti.
Auranmaan Viikkolehti uutisoi lokakuun alussa, että Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Vapepa, Loimaan seudulla ja koko Suomessa tarvitsee lisää väkeä. Yksi suuri syy onpitkään kotona asuvien ikäihmisten määrä lisääntyminen.Jutun mukaan tietystikään kaikki kadoksiin joutuvat eivät ole muistisairaita vanhuksia, mutta iän myötä eksymisriski kasvaa.
Jokaisen kannattaa liikkuessaan pitää silmänsä auki. Jos näkee esimerkiksi vähissä vaatteissa harhailevan vanhuksen, voi häneltä varmistaa, ovatko asiat kunnossa.
Iida Kauppi
iida.kauppi@laitilansanomat.fi