Jyskeen kiekkomiesten voittokulku jatkuu – Odotettu kärkikoitos lauantaina

0
Arkistokuva

Juha Laine

Kuusi peliä, viisi voittoa ja yksi jatkoaikatappio. Siinä on Jyskeen kiekkomiesten komea saldo alkukauden sarjapeleissä. Viimeisimmän pistepotin joukkue kävi noukkimassa Harjavallasta. Sähäkkää lätkää pelaava KuKi joutui taipumaan maalilukemin 4–6.

Kaikissa sarjamatseissa on yksi yhtäläisyys. Jyske pistää joka kerta vastustajan molarin hikoilemaan enemmän ja se näkyy torjuntamäärissä. Vaikka verkko venyi kuudesti, ei päävalmentaja Pasi Saarella ollut nytkään täysin tyytyväinen viimeistelyn laatuun.

– Ehkä niitä viimeisiä syöttöjä tulee välillä liikaa. Varmaan puolet enemmän olisi voinut vielä tehdä. Vastustajan molari pelasi toki hyvin, mutta hieman tylympiä pitäisi maalipaikoissa olla, Saarela kommentoi.

Materiaalin leveys ilahdutti koutsia, sillä jokaisessa maalissa oli eri tekijä. KuKin pelityyli näkyy heidän tilastoissa, ja se oli etukäteen tiedossa.

– He ovat tehneet kauden aikana seitsemän maalia enemmän kuin me, mutta heillä on myös paljon jäähyjä. Kovaa mentiin päästä päähän ja taklauksia he viljelivät paljon, Saarela kertoi.

Kamppailussa mentiin maali maalista-tahdilla aina viimeiseen erään asti. Iiro Törhönen lakaisi Jyskeen johtoon neljän minuutin jälkeen ja Ville Laurell ( Markus Saarinen, Aleksi Virtala ) hoiti laitilaiset uudelleen johtoon tasoituksen jälkeen. Toisen erän alussa isännät tulivat jälleen tasoihin, ja pari minuuttia sen jälkeen Konsta Kerttula maalasi Konsta Salinin ja Kasper Grönvallin esityöstä. Toisen erän lopulla Patrik Sarin osui ylivoimalla Saarisen ja Jani Kiiskin syötellessä. Ja tämäkin oli johtomaali edellisten tapaan.

Ensimmäistä kertaa Jyske pääsi kahden maalin karkumatkalle, kun Jyske hyödynsi kolmannen erän alussa kahden miehen ylivoiman. Grönvall latasi ja petauksen hoiti Kerttula ja Törhönen. 3-6 osuma syntyi seitsemän minuuttia ennen loppua ja se oli lopullinen sinetti pelille. Kerttula ja Grönvall ahersivat pohjustuksen ja Salin pisti lätyn reppuun.

Erittäin odotettu kärkikamppailu on edessä ensi viikonloppuna. Suomi-Sarjan karsintoihin asti viime keväänä edennyt VG-62 on pisteen Jyskettä edellä, ja tämä kaksikko on selvästi karannut muilta. Ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen on lauantaina Laitilassa kello 16.30.

– Hieno matsi toivottavasti tulossa. Toivottavasti saadaan kaikki pelaajat nyt paikalle, valmentaja Saarela toivoi.