Minua on vuosia murehduttanut suhtautuminen ruokaan. Lapsuudesta tuttu kunnioitus sitä kohtaan on kadonnut.
Ruokaa on ilmeisesti ollut pitkään saatavilla liian suurella varmuudella. Halpuuttamisbuumi oli pohjanooteraus tällä saralla.
Laadukas ruoka on aina hintansa väärti. Kaupassa myydään toki runsaasti sellaista, joka tätä ehtoa ei täytä.
Parasta ennen päivä tuntuu eräiden kohdalla tarkoittavan samaa kuin viimeinen käyttöpäivä, jota sitäkin tulkitsen varsin vapaasti. Luotan aisteihin.
Jos silmät sanovat, että tuote näyttää kunnolliselta, nenä, ettei se lemua ja suu, että maku on normaali, niin uskon sen käyttökelpoiseksi, vaikka päivämääräsuositus olisi reippaasti ylitetty. Varsinkin hapatetut tuotteet ovat erittäin säilyviä, savustettu kala ei.
Jäännösruoka pannaan kylmään ja käytetään luovasti. Paistettu puuro on herkkua. Pyttipannuun voi upottaa monenlaista, moniin keittoihin myös.
Seuraus on kyllä, että ruoka on aina erilaista. Tästä sain monesti aikoinaan kuulla omilta lapsiltani.
Meidän jokamiehen oikeutemme antavat meille mahdollisuuden kerätä luonnosta vaikka mitä: marjoja, sieniä, villiyrttejä. Ilmaista kulkemiskuluja lukuunottamatta.
Ostettavien tuoretuotteiden kohdalla kannattaa kulutus suunnata sesonkituotteisiin – niihin, joiden satokausi on juuri silloin.
Hyvin pärjää talven ilman tomaattia ja kurkkua. Talvikaudella hyödynnetään juureksia: lanttua, porkkanaa, punajuurta… Ja syödään pakastimeen piilotettuja marjoja.
Ruoka on näkyvää. Siihen puuttuminen on helpompaa kuin energiankulutukseen.
Sillä sektorilla tahtoo ensimmäisenä tulla mieleen sisätilojen lämmittäminen. Sitäkin kannattaa toki miettiä. Jopa terveyttä edistää totuttua matalampi huoneenlämpö.
Lapsuudessani satunnaiskäytöllä olevissa tiloissa pidettiin korkeintaan peruslämpöä. Mutta varsinainen tuhlaus tapahtuu yleensä lämpimän veden ylenpalttisessa lotrauksessa. Juoksevalla vedellä peseminen kuluttaa nopeasti paljon lämmintä vettä. Energia valuu viemäriin.
Hankinnoissa korjauskelpoinen, laadukas, mutta hintava tuote tulee pitkän päälle kannattavammaksi kuin halpa, kertakäyttöinen. Nykyisin on vaan tosi vaikea tätä periaatetta noudattaa. Elekroniikkakin on rakennettu niin, että kaksivuotias tuote ei enää toimi.
Asumamme planeetta on vaikeuksissa. Me jatkamme silti entiseen tapaan.
Aniharva meistä pystyy saamaan muutosta aikaan muualla kuin omassa elämässään. Siispä oma minä puhutteluun. Ostanko ruokaa yli tarpeen ja heitän pilaantuneena pois? Juoksenko muodin ja trendien perässä? Pitääkö päästä varpaisiin peseytyä joka päivä, vaikkei ole tullut edes tuskanhikeä?
Omaa kulutustaan voi järkevöittää. Kukkaro kiittää – markkinatalous ei, mutta epäilen, että markkinataloudessakin ovat edessä muutosten ajat.
Pari vuotta on jo eletty uutta maailmanaikaa pakon sanelemana. Loppua ei ole näköpiirissä. Mieleeni on kuitenkin juolahtanut, että vaikka lääkkeet ovat karvaita, ne ovat tehokkaita.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.