Koko perheen toritapahtuma lauantaina – Diabeteskävely keskustassa on noin kahden kilometrin mittainen

0
Diabetes-kävelyreitti on jälleen noin kahden kilometrin mittainen ja se kulkee Laitilan keskustassa. Arkistokuva

Lions Untamoinen järjestää koko perheelle syksyisen reippailupäivän lauantaina 15. lokakuuta kello 10.30 alkaen Laitilan torilla.

Tapahtuma alkaa yhteisellä alkujumpalla. Kello 10.40 alkaen kierretään porukalla Laitilan keskustassa noin kaksi kilometriä pitkä reitti, diabateskävely. Kävelijöitä ohjaa LC Untamoisten lionit ja heidät tunnistaa keltaisesta pukeutumisesta.

Kävelyn jälkeen kello 12.30 asti LC Untamoinen jakaa kaikille ilmaisen keittolounaan.

Diabeteskävely on tapahtuma, joka on Suomen Lions liiton suunnittelema valtakunnallinen palvelupäivä.

– Diabetes on yksi nopeimmin kasvavista taudeista maailmassa ja tällä hetkellä se vaikuttaa 422 miljoonan ihmisen elämään taustasta, tulotasosta tai iästä riippumatta, Lions Untamoisesta kerrotaan.

Lapsetkin sairastavat diabetesta.

– Lioneina ja leoina me olemme sitoutuneet taistelemaan diabetesta vastaan, jotta parannamme ihmisten elämää, vahvistamme perheitä ja autamme paikkakuntia,sanoo LC Untamoisten kauden 2022–2023 presidentti Matti Salmila.

Torilla Laitilan Työterveys, Laitilan-Pyhärannan Sydänyhdistys ry ja SPR jakavat neuvoja ja esitteitä liittyen terveyteen ja liikuntaan sekä tietoa diabeteksesta sekä defibrillaattorin toiminnasta. Reumayhdistyksen pisteestä saat tietoa reumasairauksista ja niiden hoidosta.

Mannerheimin Lastensuojelu Liitto järjestää ohjelmaa lapsille tapahtuman aikana.

– Haluammekin tätä kautta haastaa Laitilan yritykset, yhdistykset ja muut tahot mukaan tapahtumaan ja kävelylenkille. Torille kannattaa ehdottomasti suunnata, vaikka itse kävelytapahtumaan ei osallistuisikaan, Matti kertoo.