”Kunnia kuuluu kaikille työntekijöille”– Rakennepalvelu Jurva Rinne palkittiin Laitilan ja Pyhärannan alueen vuoden yrityksenä

0
Rakennepalvelu Jurva Rinne Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Juha Rinne katsoo, että myönnetty palkinto on kunnianosoitus koko yritykselle ja sen työntekijöille.

Rakennepalvelu Jurva Rinne palkittiintänään lauantainaVarsinais-Suomen YrittäjägaalassaLaitilan ja Pyhärannan alueen vuoden yrityksenä. Yrittäjä ja toimitusjohtaja Juha Rinteen mukaan huomionosoitus kuuluu koko yrityksen väelle.

– Kunnia kuuluu kaikille työntekijöille, hän lisää.

Yritys työllistää tällä hetkellä parisen kymmentä työntekijää. Rinteen isä perusti yrityksen 1980-luvun alkupuolella, ja se on kasvanut koko ajan. Nykyinen yrittäjä kertoo työskennelleensä yrityksessä jo pikkupojasta alkaen ja päättäneensä 13-vuotiaana jatkavansa yrityksen pyörittämistä aikuisena.

– En tiedä, mitä muutakaan olisin tehnyt. Olen elänyt omaa unelmaani. Tykkään työstäni aina kun aamulla lähden ja vielä illallakin.

Rakennepalvelu Jurva Rinne valmistaa puupakkauksia ja laatikoita. Asiakkaita on teollisuuden, puolustusteollisuuden sekä maatalouden aloilta. Laitilalaisittain ilmaistuna yritys ei ole laittanut muniaan yhteen koriin.

– Jos yrityksen rakentaa vain yhden jalan varaan, tilanne voi muuttua yhtäkkiä.

Yrityksen vahvuuksiin kuuluu Rinteen mukaan joustavuus ja nopeus.

– Olemme asiakkaisiin nähden sopivan kokoisia. Monet asiakkaat tykkäävät siitä, että olemme yksilöllinen mutta voimme tehdä isojakin hommia.

Ja kun asiakkaina on isoja monikansallisia yhtiöitä, kilpailussa pärjääminen edellyttää Rinteen mukaan panostusta hinta–laatu -suhteeseen sekä toimitusvarmuuteen.

Vuosien saatossa yritys on löytänyt paikkansa sieltä missä tapahtuu. He ovat olleet mukana muun muassa Olkiluodon rakennusurakassa. Asiakkaat ovat joka puolelta maailmaa.

– Uusi-Seelanti lienee kaukaisin paikka, johon tavaraa on lähtenyt. Joskus katsoin, että Pohjois-Korea taitaa olla niitä harvoja maita, joihin emme ole toimittaneet mitään.

Rakennepalvelu Jurva Rinteellä on suunniteltu kuljetuspakkauksia muun muassa Unkariin toimitetulle pienlentokoneelle sekä erilaisille design huonekaluille. Pääsääntöisesti asiakas tilaa tietynlaisen pakkauksen, joka tarvittaessa suunnitellaan ja toimitetaan tyhjänä. Joskus harvoin tuote myös pakataan Laitilassa.

– Tällä hetkellä haasteita aiheuttaa materiaalien, etenkin vanerin, hinnannousu. Hinnannousu pitäisi saada vietyä tuotteisiin ja huomaa, että joissain tuotteissa aletaan saavuttaa kipupisteitä.

Tehtaalla käytetään pörssisähköä. Yrityksen laitekanta on uusittu 2020-luvulla, joten ne ovat energiatehokkaita.

– Nämä toimenpiteet on tehty jo ennen energiakriisiä.

Työnantajana Rakennepalvelu Jurva Rinne pyrkii luomaan työolosuhteet hyviksi ja esimerkiksi olemaan lomatoiveiden suhteen hyvin joustava.

– Silloin joustetaan myös toisin päin. Yrittäjä tarvitsee tiimin ympärilleen. Yksin olisin hyvin kädetön.

Rinne kertoo huomanneensa, että pelkällä palkalla ei kilpailla työntekijöistä vaan tärkeää on luoda hyvää ilmapiiriä.

– Isälläni oli heti alkuun ajatuksena työllistää nuoria, jotta heidät saa pois kuljeskelemasta kaupungilla. Olen jatkanut samaa politiikkaa. Monelle tämä on ollut ensimmäinen työpaikka. Jälkikäteen olen huomannut, että moni meillä työskennellyt on nykyisin jo muun muassa eri firmojen johtotehtävissä.

Moni on toki jäänytkin, ja yrityksestä löytyy hyvin pitkäaikaisia työntekijöitä.

Yrittäjänä Rinne pyrkii noudattamaan 8–8–8 -ajattelua. Käytännössä se tarkoittaa kahdeksan tuntia töitä, kahdeksan tuntia vapaa-aikaa ja kahdeksan tuntia unta.

– Aika usein siitä vapaa-ajasta joutuu kyllä joustamaan, mutta yöunesta en jousta.

Vuosien saatossa ja yrityksen kasvaessa Rinne on oppinut delegoimaan töitä. Kun yritysmuoto vaihtui osakeyhtiöksi, mukaan kuvioihin tuli hallituksen puheenjohtaja, jonka Rinne kokee tärkeäksi kumppaniksi.

– Häneltä on hyvä kysyä neuvoja, ja hänellä on kontakteja moneen suuntaan.

Rinne haluaa pitää asiakkaisiinsa läheisen suhteen, minkä vuoksi hänet voikin nähdä usein kuorma-auton ratissa kuljettamassa tuotteita asiakkaille.

Rinne kokee, että sijainti on eräs yrityksen vahvuuksista. Hän lisää, että aiempina vuosina kaupungin johto on suhtautunut yrityksiin todella myötämielisesti. Rinne kuitenkin kertoo huomanneensa ilmapiirissä muutoksen.

– Tuntuu, että kaupunki on vähän nukkuvassa tilassa. Vireyttä tarvittaisiin lisää, jotta saavutettaisiin sellainen flow-tila, joka Laitilassa oli. Näin säilytettäisiin Laitilan hyvä maine.