Laitilan kaupunki kartoittaa etätyötä tekeville kohdennetulla kyselyllä, miten kaupunki voisi tukea etätyöskentelyä, millaisia vaikutuksia etätyön tekemisellä on työntekijän hyvinvointiin ja liikkumiseen sekä millaisia palveluja etätyöntekijät kaipaavat.
Samaan aikaan vastaavan kyselyn toteuttaa myös Rauman kaupunki omalla alueellaan etätyötä tekeville.
Kyselyt on tarkoitettu sekä asukkaille että kaupunkien alueella etätyötä tekeville vapaa-ajan asukkaille. Samalla kaupungit saavat tietoa siitä, miten paljon niiden alueilla ylipäänsä etätyötä tehdään.
Vastausaikaa on lokakuun loppuun saakka.
Kaupungit kertovat yhteisessä tiedotteessa, että saadun tiedon perusteella ne voivat kehittää uudenlaisia tapoja tukea etätyöskentelyä kaupunkikeskusten ulkopuolella. Etätyön ne näkevät avaavan uusia mahdollisuuksia.
– Voimme saada etätyön kautta uutta vireyttä ja parhaimmassa tapauksessa uusia asukkaita. Kyselyn avulla kartoitamme nykytilannetta ja keräämme tietoa, jonka avulla voimme tukea etätyöntekijöitä tulevaisuudessa paremmin, Laitilan kaupungin ympäristöpäällikkö Tuija Kailaste avaa kyselyn tarkoitusta.
Etätyökartoitus ja etätyömahdollisuuksien kehittäminen ovat osa Leader Ravakan rahoittamaa kansainvälistä hanketta.
Laitilan kyselyyn pääsee täältä.