– Harva pikkufirma pääsee 50 vuoden ikään. Nykyisen omistajan käsissä yrityksellä on varmasti paljon hyviä vuosia edessä, sanoo Rakennuslasin kesäkuun alussa vuonna 1972 perustanut Kalevi Koistinen.
Nykyinen omistaja Petri Lalla tarttui yrityksen ohjaimiin tammikuussa 2010.
Kaikki alkoi siitä, kun Kalevi Koistinen tutustui lasitustöihin työskennellessään turkulaisessa rautakaupassa. Siihen aikaan niissä tehtiin lasitustöitäkin, mutta osaaminen ei Kalevin mukaan ollut kovin korkealla tasolla, ainakaan näin jälkeenpäin asiaa ajatellen.
– Näytettiin nopeasti, miten lasia leikataan ja miten ikkunoita kitataan ja siinä se opetus.
Turusta käsin Kalevi kävi jo lasittamassa kerrostaloja Uudessakaupungissa. Kun oman yrityksen perustaminen alkoi tulla vakavasti harkintaan, niin Uusikaupunki tuntui sopivalta paikalta yrityksen kotipaikaksi. Sieltä oli jopa vuokratilatkin varattuna.
Onneksi Koistinen katseli karttaa vähän tarkemmin ja totesi Ugin olevan vähän syrjässä, kun Y-tiekin tuli käyttöön sopivasti vasta 1972. Matka olisi kuitenkin ollut turhan pitkä.
– Jo ennen yrityksen perustamista oli mielessä, että työt ovat varmaan ympäri lähimaakuntia, joten Laitila tuntui parhaalta paikalta. Täältä kun on hyvät yhteydet joka suuntaan. Kunta vuokrasi tilat pienteollisuustalosta ja työt lähtivät käyntiin. Alkuun töitä oli enimmäkseen Säkylässä ja Eurassa, sitten pikkuhiljaa Uudenkaupungin rakennusyritykset alkoivat luottaa uuden lasifirman toimituksiin. Lopulta töitä alkoi tulla Laitilastakin.
1970 ja -80 luvut olivat kovan kasvun ja rakentamisen aikaa. Autotehdas haali väkeä ympäri maata. Samaan aikaan naapuri Rauma tarvitsi lisää työvoimaa ja asuntoja.
Raumalla rakentaminen oli kovassa vauhdissa. Kalevi sai sieltä isoja työkohteita lasitettavaksi kuten Rauman sairaalan, Valtapörssin ja Kourujärven koulun.
Sitten Laitilan kunta meni myymään pienteollisuustalon, ja Kaleville tuli muutto eteen. Uusvanhat tilat löytyivät entiseltä paloasemalta. Ne olivat sokkeloiset ja lasitöihin sopimattomat tilat, mutta kelpasivat paremman puutteessa. Sisällä ei ollut paljon tilaa, mutta ikkunanpokia pihalla vastaavasti enemmän.
Vuonna 1981 valmistui oma halli Pilppulantielle. Kalevin mukaan 80-luvulla töitä riitti.
– Olihan siinä niitä lieveilmiöitäkin. Pahimmillaan jäi melkein yhtaikaa kolmesta isosta työstä rahat saamatta, kun rakennusfirmat ajautuivat konkurssiin. Ei auttanut kuin mennä pankinjohtajan puheille ja pyytää lainaa, että saisi laskut maksettua ja jatkettua töitä.
Klasisuutarin työt ovat muuttuneet paljon vuosikymmenten kuluessa. Alkuvaiheessa Kalevi käytti työssään paljon ikkunakittiä. Tapana oli ostaa 25 kilon pyttyjä viisi kerralla. Nykyisin Petri ostaa kittiä satunnaisesti pienen purkin käyttääkseen sen jossain saneerauskohteessa.
– Suurin muutos työssä on ollut siinä, että aikanaan ei ollut ikkunatehtaita, vaan kaikki omakoti- ja kerrostalojen ikkunat tehtiin paikan päällä työmaalla. Ostettiin erikseen ikkunoitten pokat ja lasit ja se sitten kasattiin yhteen ja asennettiin paikoilleen.
Nyt ikkunat tulevat valmiina, eikä lasittajia enää tarvita.
Alkuun ikkunalasi oli niin sanottua konelasia, mikä tehtiin vetämällä koneellisesti ja hitaasti lasimassasta lasilevyä. Lopputulos oli epätasaista, juovikasta eikä useinkaan määrätyn paksuista. Sitten tuli float-tekniikka, jossa lasilevy tehtiin sulan lyijyn pinnalle. Laatu oli aivan toista luokkaa ja lasilevyä syntyi kävelyvauhdilla.
Keskustelussa Kalevin ja nykyisen yrittäjän Petri Lallan kanssa käy selväksi, että kumpikaan ei ole unohtanut 90-lukua ja miesmuistissa olevaa pahaa lamaa. Kalevilla oli isot lainat ja työt loppuivat yhtäkkiä kuin seinään. Onneksi pankinjohtaja oli suosiollinen ja ajat pikku hiljaa paranivat.
Petri oli veljineen rakennusliikkeen töissä, kun työnantaja teki konkurssin. Lallan veljekset lähtivät siitä Saksaan töihin ja sittemmin aikojen suodessa perustivat Laitilaan oman rakennusfirman.
– Ei tästä lasifirman hommasta olisi tullut yhtään mitään, ellei minulla olisi taustalla pitkä kokemus rakennusalalta, Petri tuumaa.
Kun kaksi klasisuutaria vertaavat työnkuvaansa, niin ero on valtava. Kalevilla oli aina tiedossa, että Laitilassa täytyy uusia maanantaisin ainakin koulujen ja hyvässä lykyssä keskustan liikkeitten ikkunoita. Petri ei oikein muista, koska vastaavaa työtä olisi ollut.
– Joko nuoriso on nykyisin fiksumpaa, tai sitten valvontakamerat pelottavat vahingontekijöitä, miehet tuumaavat yksimielisesti.
– Olihan tuo hankalaa ja työlästä, kun piti välillä yötä myöten lähteä ikkunaa laittamaan, kun kuitenkin töitä oli ihan tarpeeksi ja joka päivä täynnä sovittuja menoja, kertoo Kalevi.
Klasisuutarin työ on nykyisin pääasiassa terassien lasitusta. Siitä se toimeentulo Petrin mukaan tulee.
– Harrastuksen vuoksi on tullut tehtyä kaikenlaisia lasikoppeja, lasiseinäisiä grillikatoksia ja muuta. Niistäkin voisi varmaan työtä kehittää, mutta kun ikää alkaa olla, niin ei oikein kiinnosta. Työntekijätkin sanovat, että pysytään nyt vain näissä hommissa, mitkä osataan. Sen kun tehdään ilman että tarvitsisi liikaa miettiä.
Sekä entinen että nykyinen yrittäjä ovat samaa mieltä siitä, että lasitustöissä ei halpaa kannata myydä.
– Jos yrität päästä halvalla, niin siitä ei tule kuin vaikeuksia ja turhaa lisätyötä. Parasta mainosta on, kun teet työsi nopeasti ja hyvin. Suurin osa uusista asiakkaista tulee puskaradion kautta. Hyvin tehty työ on se paras mainos, Petri toteaa.
Tänä päivänä Petrin työ on pitkälti tietokoneen vieressä istumista. Pitää sopia töistä, tilauksista ja kaikista järjestelyistä, jotta työntekijöillä olisi kaikki valmiina, kun menevät paikasta toiseen.
– Isä välillä ihmettelee, että mitä sää teet sen tietokoneen kanssa, kun muut tekee töitä. Siinähän se onkin. Nyt on niin kätevää tehdä tilaukset, sopia tilaukset ja muuta netin kautta.
Toisaalta juuri haastattelupäivänä Petri oli viettänyt koko päivän Raumalla mittaushommissa. Töitä on siis tiedossa, ehkä jopa toiseksi 50-vuodeksi.
