Pirkko Varjo
Olin reissussa ja tapahtui sellainen ihme, että mies soitti. Hän ei ole mikään turhasta soittelija joten tiesin, että nyt on tapahtunut jotain täysin poikkeuksellista, toinen käsi sirkkelissä tai puhelu kaatuneen puun alta suunnilleen. Siitä ei sentään onneksi ollut kyse.
– Arvaa, mikä täällä pihalla äsken oli?
– Susi?
– No niin oli!
Keskellä kirkasta päivää. Koira oli haukkunut siihen malliin, että nyt on tultava katsomaan ja kun mies meni, pihan laidalla, pellon reunassa, seisoi susi. Oli varmaan tulossa tekemään tuttavuutta koiran kanssa.
Hukka lähti pois kun sitä puhuteltiin, mutta ei kiireellä, olipa pysähtynyt katselemaan taakseenkin.
Susi ei suinkaan ole mikään harvinaisuus täällä Kusnin seudulla, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun se omin silmin nähtiin.
Vuoden erikoisin eläinhavainto on kuitenkin pihaamme eksynyt saukko. Leikkasin kesällä ruohoa puutarhassa, kun saukko ilmestyi jostain ja lyllersi marjapensaan alle. Siellä se lepäili jonkun aikaa ja jatkoi sitten matkaansa. En ymmärtänyt, että sillä olisi ollut mikään hätänä.
Seuraavana päivänä saukko oli taas pihassa, kuolleena. Nyt siitä tuli ongelma.
Otin yhteyttä Luontoasiantuntijaan ja kysyin, miten kuolleiden saukkojen kanssa menetellään. Hän sanoi, että jos suinkin viitsin, niin voisin lähettää eläimen Ruokavirastoon, joka tutkii luonnonvaraisten eläinten sairauksia ja kuolinsyitä.
Selvitin, miten saukko lähetetään Oulussa sijaitsevaan virastoon. Kokonaisena, kuului ensimmäinen ohje. Kokonaisena ja jäähdytettynä vaan ei jäädytettynä.
Silloin oli vielä lämmin kesä. Saukko oli iso, isompi kuin vaikka mäyräkoira. Jotta saisin sen jäähdytettyä, se pitäisi laittaa jääkaappiin.
Haluanko tunkea kuolleen saukon jääkaappiin balkaninmakkaran ja maitopurkkien joukkoon? En. Ja mitä se edes auttaisi, sillä ennen kuin saisin ruumiin sullottua pahvilaatikkoon ja kiikutettua laatikon postin tiskille, sisältö olisi uudestaan lämmennyt ja alkaisi pian haista.
Otin saukosta kuvia, lähetin ne Ruokavirastoon ja päätin, että se saa riittää. Saukolle kaivettiin viimeinen leposija metsän syrjään ja sille pidettiin arvokkaat hautajaiset.
Saukko oli vuoden erikoisin havainto, mutta ei ainutlaatuinen, sillä tämä oli jo toinen kerta, kun saukko tulee pihaamme. Ensimmäinen tapahtui vuosia sitten ja silloin en ensin edes tajunnut, mikä otus siinä lyllertää pitkin pihatietä, niin odottamaton ilmestys se oli.
Menneen kesän luontopäiväkirjaan voinee lisätä myös kyykäärmeet, joita tänä vuonna on näkynyt tavallista useammin. Pelkästään rapun edestä on tavattu neljä lieroa, muualla pihapiirissä luikertavia ei viitsi edes laskea. Käärmeiden määrä noin yleensä on kuulemma hälyttävästi laskenut, mutta täällä sitä on vaikea uskoa.
Ruokavirastosta muuten tuli vastaus niihin valokuviin lähes saman tien. He kertoivat olevansa erityisen kiinnostuneita saukoista ja että oikein mielellään ottaisivat eläimen Ouluun tutkittavaksi. No voi, olisi pitänyt ehkä sittenkin uhrata se jääkaappi (tai olla alun perinkään kysymättä kenenkään mielipiteitä).
Vähän on nyt huono omatunto.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja