Mistä tekijöistä johtuu nuorten hyvinvointi?

0

Marko Laihinen

Laitilassa on kehkeytynyt tyypillinen vääntö nuorten skeittipuistosta. Naapurusto on käyttänyt normaaleja valituskeinoja ja jäädyttänyt hankkeen hallinto-oikeuteen. Ja poliittisesti ohjattava kunnallisbyrokratia on sutinut hiekkaa päälle. Aloitteen tästä liikunnallisuutta ja sitä kuuluisaa yhteisöllisyyttä edistävästä paikasta on tehnyt nuorisovaltuusto, mutta nyt ei löydy oikeaa paikkaa.

Eräässä toisessa kunnassa on varastossa jo kaikki materiaalit ja spraymaalit luvallista graffittiseinää varten. Aloitteen tästäkin on tehnyt nuorisovaltuusto. Joskin edellinen, koska siellä on jo vuosia etsitty soveliasta paikkaa minne maalauskolmion voisi pystyttää, mutta vielä ei vaan ole sopivaa paikkaa löytynyt.

Ja ne moponuoret ovat tietenkin se häiriöinen ongelmavyyhti lähestulkoon kaikille muille, paitsi moponuorille ja mopokauppiaille.

Ehkä paras ratkaisu olisi, että kunnat teettäisivät nuorille oleilupaikan jostain avohakkuualueen keskeltä, kaukana kaikesta asutuksesta. Toki valvontakameroilla varustettuna.

Joskus ärhäkkäistä ulostuloista pohtii, että nuoret ovat uudet ”vammaiset” – suvaitaan toki että heitä on olemassa ja että heille järjestetään palveluja, mutta ei meidän takapihalle. Ei. Kämpän arvo tippuu ja ties mitä tapahtuu. Yllättävän moni aikuisosastolta näyttää unohtaneen ne omat nuoruudensekoilunsa ja sietokykyä ei irtoa.

Näihin kiistoihin on varmasti perustelunsa puolin ja toisin, niihin en ota kantaa. Vaan siihen, että juhlapuheissa ja vaalikampanjoissa nuoria nostetaan hartioille tulevaisuuden toivoiksi ja heiltä suorastaan kerjätään omia aloituksia ja ideoita nuorten asioita koskien. Ja sitten kun niitä saadaan, niin voi tössähtää kelkka sepeliin kuten edellä kuvattu.

Jollekin voi turhautuminen ihan tiristää fiilistä, että nuorten aloitteilla pyyhitään persettä. Nykynuorten pitäisi ymmärtää esittää sellaisia riskittömiä toivomuksia, joita aikuiset päättäjät ja virkahenkilöt – he entiset nuoret – tahtovat toteuttaa.

Keväällä Jyväskylässä nuorisopäivillä grillattiin ihan hyvin ministeriä ja korkea-arvoisia kumppaneitaan siitä, miksi ne nuorten asiat tuppaavat päättäjiltä unohtumaan siinä vaiheessa, kun tehdään päätöksiä käytännön tasolla. Kiemurteleva mussutus meni siihen suuntaan, että noku niit asioita kunnissa sitten laitetaan vierekkäin, niin toiset asiat ovat sitten vaan niinku vähemmän tärkeämpiä kuin ne toiset asiat.

Eräs ratkaisu on, ettei niitä nuorten asioita laiteta samaan vaakaan muun muassa elinkeino- tai terveysasioiden kanssa, vaan pidetään huoli ja suojellaan, että ne menevät omaa kehitysrataansa pitkin omalla budjetillaan. Se on pitkäjänteisten tulosten yksi avain.

Näitä mietin tänään, kun olin mukana Osallisuuden Osaamiskeskuksen nuorille järjestämässä työpajassa, jossa pohdittiin keinoja ja väyliä, miten nykynuoret voivat vaikuttaa heille tärkeisiin asioihin. Demokratian peruspalikoista siis kyse. Mukana oli aktiivisia nuoria, mutta puolet ilmoittautuneista jätti tulematta. Jostain syystä eivät tulleet ne äänet kuuluviin.

Kirjoittaja asuu Turussa ja miettii äänestysprosentteja ja vaalikampanjoiden sisältöjä, jos äänestysikäraja laskettaisiin viiteen ikävuoteen.