Piia Allén
Tulin ystäväperheen luota kotiin värinokkospistokas eli Isokirjopeippi kainalossa. Tätä huonekasvia minulla ei ole aikaisemmin ollut.
Se on kuulemma helppohoitoinen, myrkytön ja viihtyy valoisassa paikassa. Kasvin lehdet ovat upean väriset: pinkkiä, violettia ja vihreää.
Olen onnesta sykkyrällä uudesta kasvinalusta. Miten iloiseksi voikaan tulla tällaisesta pienestä asiasta. Huomaan jo suunnittelevani ruukun valintaa ja paikkaa, jossa kasvi saa kodissamme kasvaa.
Kiitin kauniisti saadessani tämän pistokkaan. En muistanut Isoäitini Eevan neuvoa, ettei taimesta tule kiittää, sillä silloin se ei menesty.
Hän oli myös sitä mieltä, että pistokkaat pitäisi näpistää. Tämä perustuu uskomukseen, jonka mukaan salaa napattu alku lähtee parempaan kasvuun kuin luvalla saatu pistokas.
Vanha kansa huomioi puutarhassa ja huonekasvien hoidossa kuun vaiheet. Uudenkuun aikaan nautitaan kasvien loistosta, kasvavan kuun aikaan istutetaan kukkia ja maanpäälisiä kasveja.
Täydenkuun aikaan lannoitetaan ja vähenevällä kuulla voi istuttaa tai kylvää maanalaisia kasveja, kuten juureksia tai kitkeä. Parasta ottaa varman päälle.
Viherkasvit eivät ole uusi ilmestys kodeissamme. Meillä Suomessa 1800-luvulla huonekasveja hankittiin ensin pappiloiden ja herraskartanoiden saleihin. Sieltä ne lähtivät yleistymään ensin säätyläiskoteihin ja sitten myös ihan tavallisiin suomalaiskoteihin.
Ensimmäinen kukkakauppa on perustettu vuonna 1875 Helsinkiin. Tätä ennen puutarhureilta hankittiin kukat ja sitomotyöt, kuten suomenkielinen termi tuolloin kuului. Varsin nopeasti tämän jälkeen viherkasveista tuli ensimmäisen kerran muoti-ilmiö.
Huonekasvit ovat kovin kysyttyjä tänäänkin, ja harrastuksen syiden on arvailtu liittyvän niin hyvinvointitrendiin, vihreiden arvojen nousuun kuin luontoyhteyden kaipuuseen. Vaikka kasveja on runsaasti tarjolla kukkakaupoissa ja marketeissa, siirtyvät kasvit pistokkaina naapurustossa ja ystävien kesken kodeista toiseen. Kasvivalikoimat ovat laajentuneet, mutta uusien kasvien rinnalla monet perinteiset huonekasvit ovat edelleen voimissaan.
Minun lempihuonekasvi on kansalaisopiston kurssilaisiltani saama apostolinmiekka, joka kuuluu kurjenmiekkakasveihin ja on nykyään harvinainen kukkakaupoissa. Kasvi kasvattaa irokeesimaisen viuhkan.
Apostolinmiekka kukkii vasta, kun sillä on 12 lehteä eli ”apostolia”. Sinivalkoinen kukka muistuttaa iiriksen kukkaa ja kukinto kestää vain yhden päivän. Vaalin tätä perinteistä isoäitien huonekasvia yhtenä aarteenani.
Parhaat huonekasvini ovat kaikki saatuja, tai itse siemenestä kasvatettuja. Meiltä löytyy muun muassa työkaverilta saatu soituköynnös, joka on kukkinut koko kesän sadoin kukkasin.
Pojan avokadon kasvatusprojektia on ollut hauska seurata. Kasvi on puolitoista metriä korkea hujoppi. Nyt on aika nostaa viimeisetkin puutarhassa kesää viettäneet huonekasvit sisälle. Talvella ne muistuttavat meitä kesästä.
Löytyykö sinulta unelma, kliivia, traakkipuu, tuoksupelargoni tai myrtti? Olisipa hauska tietää miten vanhoja huonekasvikantoja meiltä Laitilasta löytyy. Seuraavan kerran kun saan pistokkaan, koetan muistaa olla kiittämättä.
Kirjoittaja on Laitilan kaupungin kulttuuripäällikkö, jonka ikkunoille mahtuisi vielä muutama uusi huonekasvi.