Sanni Artiola
Uudenkaupungin tukikohdassa Ipana-Messissä on kova tohina päällä. Paikalla on Makuja maailmalta -iltaan osallistuvia, mutta myös perhekahvilaan tulleita. Ipana-Messin sisustuksessa on käytetty runsaasti värejä ja tila huokuu lämpöä ja kodikkuutta, ja se suorastaan kutsuu astumaan sisään. Vaikka tila on pieni, sen seinien sisään mahtuu useita lapsia ja aikuisia viettämään aikaa.
MLL:n Varsinais-Suomen piirin työntekijä Anne-Maija Heilä on keittiössä työn touhussa etsimässä ruuanlaittoon tarvittavia välineitä. Syyskuussa järjestetyssä illassa ohjaajina toimivat kolme ukrainalaista naista, Oksana Smolyar, Alina Pysaniuk ja Ella Kosenko. Iltojen keskiössä ovat luonnollisesti erilaisten kulttuurien ruuat, mutta illoissa voi ruuanlaiton lisäksi oppia eri kulttuurien tavoista ja perinteistä, ja tietysti tutustua uusiin ihmisiin.
– Tällaista kurssia ei olekaan aiemmin järjestetty, mutta tämä on varmasti hauska ja mielenkiintoinen, kertoo Anne-Maija Heilä, ja jatkaa, että ukrainalaista iltaa oli suunniteltu yhdessä Olga Gotsmanovan kanssa, mutta hän ei sairastumisen vuoksi päässyt paikan päälle.
Ukrainalaista perinneruokaa edustaa illassa varenikit, eli taikinanyytit, jonka sisälle voi laittaa haluamansa täytteet. Taikina on helppo valmistaa vehnäjauhoista, kananmunista ja maidosta tai piimästä, mutta ajan säästämiseksi taikinan oli tehnyt Olga Gotsmanovan äiti iltaa varten valmiiksi.
Taikinasta leikataan pieniä paloja, jotka kaulitaan mahdollisimman ohueksi. Ohuesta taikinasta painellaan pienen lasin avulla ympyränmuotoisia paloja, joiden keskelle annostellaan täyte. Iltaan oli tuotu kolme täytevaihtoehtoa; perinteinen perunamuusitäyte, paistettu kaali-sipuli-porkkana -täyte ja makeaksi vaihtoehdoksi säilöttyä kirsikkaa.
– Varenikiin voi laittaa melkein mitä vain, näiden lisäksi voidaan käyttää esimerkiksi sienistä tehtyä täytettä tai makeaan varenikiin voi laittaa vaikka mansikkaa, kertoo Oksana.
Varenikit taitetaan keskeltä kaksin kerroin, jonka jälkeen se suljetaan painelemalla reunoista kasaan. Perinteisesti varenikit keitetään vedessä, mutta tällä kertaa ne höyrytetään kattilassa.
Hiljalleen pöydän ääreen uskaltautuu useampi aikuinen ja lapsi harjoittelemaan varenikien tekoa, kun Ella ja Alina ovat näyttäneet ensin mallia. Ruuanlaitto ja perhekahvilaan tulleiden lasten leikit mahtuvat hyvin saman katon alle. Viisivuotias Ava Valmunen on käynyt ensimmäisellä kerrallakin vanhempiensa kanssa illassa. Avalta sujuu näppärästi varenikien kauliminen, täyttö ja sulkeminen.
– Tykkään kotonakin leipoa ja tehdä ruokaa, kertoo Ava, joka ei anna ollenkaan äidin auttaa, sillä pärjää hienosti itse.
Täytteitä Ava on laittanut vuorotellen jokaista, mutta veikkaa kirsikkatäytteen maistuvan parhaalta. Kun koko taikina on käytetty, on lopputuloksena pöytä täynnä pieniä varenikejä. Pienehkön keittotilan vuoksi varenikien höyrytyksen suorittaa vain muutama aikuinen. Ruuan valmistumisen ohella on lapsilla hyvää aikaa leikkiä ja aikuisten jutella keskenään.
Kun vihdoin kaikki varenikit ovat valmistuneet, pöydän ääreen tullaan vilkkaasti ja uteliaina maistelemaan aikaansaannoksia. Sekä suolaiset, että makeat varenikit tarjoillaan aina smetanan kanssa.
Varenikit maistuvat yksinkertaisista ainesosista huolimatta herkullisilta, ja makea kirsikkatäyte yllättää positiivisesti. Iltaan osallistuneiden lisäksi pääkokkeina toimineet Oksana, Alina ja Ella vaikuttavat tyytyväisiltä lopputulokseen. Avan mielestä ruuanlaitto oli paras osuus ja maistamisen jälkeen löytyi lempitäytekin.
– Perunamuusitäyte oli paras, ilmoittaa Ava ykskantaan.
Makuja maailmalta -illat on järjestetty yhteistyössä MLL Varsinais-Suomen piirin, MLL Uudenkaupungin paikallisyhdistyksen, Vakkaopiston sekä Lale-hankkeen kanssa. Makuja maailmalta -iltoja järjestetään syksyn ajan kerran kuukaudessa.
Varenikit perunatäytteellä
Taikina
1 tl suola
250 ml vettä
500 g jauhoja
1-2 rkl öljyä
Liuota suola kuumaan veteen. Lisää jauhot ja öljy.
Vaivaa taikinaa monitoimikoneessa, kunnes se on kiinteää ja joustavaa, joka ei tartu käsiisi.
Kiedo ja anna levätä 30 minuuttia.
Perunatäyte
4-6 perunaa
suola maun mukaan
1 sipuli
1 rkl öljyä
Keitä kuoritut perunat kevyesti suolatussa vedessä.
Valuta vesi ja jätä kattilaan noin 100 ml keittonestettä. Murskaa perunat nesteen joukkoon muusiksi.
Kuori sipuli, hienonna hienoksi ja paista öljyssä kunnes se on läpikuultava. Lisää perunamuusiin ja sekoita hyvin.
Kaulita taikina kaulimella ohueksi ja leikkaa ympyröitä lasia apuna käyttäen.
Laita 1 ruokalusikallinen täytettä jokaiseen taikinaympyrään.
Painele reunat varovasti yhteen.
Laita nyytit kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen ja anna kiehua pari minuuttia.