Purjohepuleita ja kaalikikatuksia – Laitilan iltapäiväkerholaisten raati maisteli rohkeasti satokauden herkkuja

0
Kyssäkaali katosi innokkaiden maistelijoiden suuhun sitä mukaa kuin toimittaja Solina Saarikoski saa sitä pilkottua. Lopulta siitä ei jäänyt jäljelle kuin kasa kuoria.

Satokauden herkut ovat parhaimmillaan eivätkä iltapäiväkerholaiset malttaisi millään odottaa, että pääsevät iskemään niihin hampaansa. Ensin täytyy kuitenkin selvittää, kuinka hyvin eka- ja tokaluokkaisista koostuva testiryhmä tuntee vihannekset ja juurekset.

– Kaali, kuuluu hihkaisu välittömästi ennen kuin toimittaja on kunnolla saanut kerää näytille.

Myös kaalista valmistetut ruuat kuulostavat olevan monille tuttuja. Onni Sjöblom kertoo syöneensä kaalikääryleitä ja usempikin paljastaa kaalilaatikon maistuneen.

– Minä syön kaalia raakana. Dippailemme sitä leffailtoina, Netta Aalto lisää.

Kaalinpää kiertää kädestä käteen ja yhteistuumin se todetaan painavaksi. Valkokaalia seuraa punakaali, jonka Fanni Mikola tunnistaa heti.

– Näyttää niin kuin siinä olisi monta kättä, eräs lapsista huomauttaa.

Seuraavan juureksen kohdalla tulee vähän hiljaisempaa. Lanttua ja naurista ehdotetaan sekä porkkanaa, mutta mikään arvaus ei osu kohdalleen.

– Tämä on palsternakka, toimittaja Solina Saarikoski paljastaa ja moni ilmaisee halunsa maistaa.

Parsakaali, punasipuli ja punajuuri tunnistetaan myös. Osa helpommin, osa pienen pohdinnan jälkeen.

– Minä olen syönyt punasipulia. Meillä on kasvanut sitä kasvimaalla, Onni kertoo.

Purjon moni tunnistaa hajun perusteella sipuliksi, mutta oikeaa sanaa ei tahdo silti löytyä.

– Valkosipuli, yksi sanoo varovasti.

Purjoa myös haistellaan ja moni nyrpistää nenäänsä.

– Hyi mikä haju!

Purjon tunnistamisen jälkeen huoneeseen laskeutuu täydellinen hiljaisuus. Toimittajan kädelle on ilmestynyt vihreä vihannes, joka näyttää vähän juurekselta.

– Mikä tuo on, joku kysyy tiivistäen koko ryhmän tyrmistyksen.

Uusi tuttavuus paljastuu kyssäkaaliksi.

Vihdoin on lupa maistella eivätkä lapset meinaa malttaa odottaa vuoroaan. Ensimmäisenä jokainen saa maistaa kyssäkaalia, ja siitä sukeutuukin iltapäivän hitti.

– Se näyttää vähän omenalta, joku miettii Saarikosken paloitellessa makupaloja.

– Tosi hyvää, toinen sanoo saadessaan palan maistettavakseen.

Jälkikäteen omaa kieltään kertovat myös lautaselle jääneet kuoret. Kaikki syötäväksi kelpaavat osat jaetaan tasan kaikkien kesken. Seuraavaksi maisteltavan palsternakan makua kuvaillaan muoviseksi. Punakaali jakaa mielipiteet, kun taas sen vaaleasta sukulaisesta suurin osa pitää.

Purjo puolestaan saa Netan pomppimaan tasajalkaa ja irvistämään. Maku taisi olla turhan voimakas.

Kun kaikki kasvikset on maisteltu, lopputulos on selvä. Voittajaksi paljastui kyssäkaali ja vahvaksi kakkoseksi valkokaali.

– Pahin oli palsternakka, Netta huomauttaa huolimatta siitä, että purjo sai hänet irvistämään ja hyppimään.

Vihannes- ja juurestesti tehtiin Laitilan seurakunnan iltapäiväkerhossa.