Pyhärannan kunnanhallitus valitaan uudelleen seuraavassa valtuuston kokouksessa

0
Turun hallinto-oikeuden mukaan Pyhärannan kunnanhallitus ei ole lainmukainen. Kuntalain mukaan kunnanhallitukseen ei ole vaalikelpoinen henkilö, joka on välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva, kunnan palveluksessa oleva henkilö. Arkistokuva: Jane Iltanen

Turun hallinto-oikeus katsoo, että Pyhärannan kunnanvaltuuston reilu vuosi sitten elokuussa tekemä päätös kunnanhallituksen kokoonpanosta on lainvastainen. Tuolloin valtuusto valitsi kunnanhallituksen puheenjohtajaksi Pyhärannan vesihuoltolaitoksen asiantuntijana työskentelevän Jyrki Nurmen.

Asiasta hallinto-oikeuteen valitti neljä kuntalaista, jotka katsoivat, että valtuuston päätös on kumottava, koska kuntalain mukaan välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva, kunnan palveluksessa oleva henkilö ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

Hallinto-oikeuden mukaan reilu vuosi sitten Pyhäranta oli järjestänyt toimielinorganisaationsa tavanomaisesta poikkeavalla tavalla ja Nurmi työskenteli välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimineessa vesihuoltolaitoksessa. Tänä vuonna Pyhärannassa on siirrytty jaostoista lautakuntamalliin, jossa vesihuoltolaitos sijoittuu teknisen lautakunnan alle.

Vuoden alusta Pyhärannan vs. kunnanjohtajana työskennellyt Merja Koski kertoo, että päätöksestä ei aiota valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jotta saadaan työrauha.

– Tärkein asia on, että huolehdimme siitä, että kunnan toiminta ja päätöksenteko ei häiriinny.

Lainvastaisesti valittu kunnanhallitus ei kuitenkaan voi toimia, joten kunnanhallitus valitaan uudelleen kunnanvaltuuston seuraavassa kokouksessa.

Voiko siis olla, että nykyisen kunnanhallituksen päätökset eivät ole lainmukaisia?

– Ei siitä mitään tulisi, jos kaikki päätökset vuosi taaksepäin purettaisiin. En ymmärrä, jos kunnan tärkeimmän toimielimen toiminta yritetään estää.

Kunnanhallituksen kokoonpano voi siis tulevassa valtuustossa muuttua, mutta Koski toivoo, että suuria muutoksia ei tule.

– Toivoisin, ettei kokoonpano muutu minkään ryhmän osalta, kun nyt tiedetään ja tunnetaan ja on opittu jonkinnäköinen toimintatapa. Runsaan puolen vuoden päästä kesäkuussa voidaan sitten vaihdoksia tarvittaessa tehdä.

Merja Koski pitää hallinto-oikeuden päätöstä käsittämättömänä.

– Ihan jääviydestä sen verran, että kyllähän Jyrki Nurmella on ollut koko ajan esimies. Vain vuonna 2018 oli joku kokeilu, mutta se muutettiin takaisin.