Tehy ja Super ovat pitkään vaatineet parannusta palkkaan ja työoloihin – jopa lakolla ja muillakin työtaistelutoimilla. Sopimuksiin ei päästy, koska rahaa ei ollut.
Nyt sopimukseen viimein päästiin. Mutta muiden julkisen alan ammattiliittojen kanssa paljastui tehdyn erillissopimus, jolloin kaikki muutkin saavat Tehyn ja Superin saavuttamat edut. Nyt rahaa on muillekin julkisen alan työntekijöille.
Historia toistaa itseään: Tehy lakkoili edellisen kerran vuonna 1995. Muut Julkisen alan liitot olivat jo allekirjoittaneet omat (huonommat) sopimuksensa.
Kun Tehy sai paremman sopimuksen, niin mitä teki Kuntatyönantaja: Antoi kaikille muillekin julkisen puolen liiton jäsenille samat korotukset.
Pyytämättä. No, onhan Tuntemattomassa sotilaassakin: Ei se varastamista ole, kun pyytämättä antavat.
No, Sari-Sairaanhoitajahan siitä syyt sai päälleen, kunnilla rahaa ei ollut menoihin.
Tällä kertaa Kuntatyönantajien pääneuvottelija, lakimies Markku Jalonen, oli tehnyt jo etukäteen siitä sopimuksen.
Ihmetystä herättää, että jo keväällä alkaneisiin Tehyn ja Superin palkankorotuksiin rahaa ei riittänyt, mutta myöhemmin tehtyyn erillissopimukseen rahaa on ollut tiedossa.
Henna Jokinen
alias Sari Sairaanhoitaja