Tavaroita, joissa on joku ajatus – Aavalla-verkkokauppa avasi myymälän Laitilan Keskuskadulle

0
Aavalla-liikkeessä myydään kaikenlaista sisustus-, kosmetiikka- ja lahjatavaraa. Yrittäjä Pauliina Lehtonen yhdessä puolisonsa Miro Mendolinin kanssa kaipaavat asiakkailta toiveita siitä, mitä liikkeessä voisi olla myynnissä.

Hanna Hyttinen

Laitilalainen Aavalla-verkkokauppa avasi kivijalkamyymälän Keskuskadulle. Yrittäjä Pauliina Lehtonen perusti lastenvaatteisiin erikoistuneen Sydämellä Design -verkkokaupan pari vuotta sitten. Yritys koki nimen- ja muodonmuutoksen, kun painopiste siirtyi lastenvaatteista muun muassa käytännöllisiin lahjatavaroihin, hamam-pyyhkeisiin sekä miehille suunnattuun parranhoitotuotteisiin.

Aavalla myy myös Lehtosen suunnittelemaa Dino-kylpyviittaa. Kylpyviitta on ollut myynnissä jo Sydämellä Designin verkkokaupassa.

– En itse tykkää krääsästä. Haluan, että lahjat ovat käytännöllisiä, Lehtonen lisää.

Lehtosen mukaan liikkeessä ja verkkokaupassa myytäviä tuotteita yhdistää joku häneen vedonnut ajatus taustalla.

– Esimerkiksi meillä myynnissä olevista termosjuomapulloista lahjoitetaan euro Itämeren suojeluun.

Monet tuotteista ovat Suomessa valmistettuja, mutta eivät kaikki. Tuotteiden valmistusmaa ja -tapa ovat Lehtosella kuitenkin tiedossa. Esimerkiksi myynnissä olevat kookoskulhot valmistetaan Indonesiassa.

– Kookoksesta hyödynnetään siellä käytännössä kaikki muu paitsi kuoret. Ne ovat siellä ongelmajätettä. Kulhojen valmistus työllistää paikallisia ja muutoin jätteeseen menevistä kuorista saadaan kauniita käyttöesineitä.

Yritys on Lehtosen, mutta myös hänen puolisonsa Miro Mendolin on mukana yrityksen toiminnassa. Kumpikin työskentelee edelleen päätoimisesti Laitilan K-Supermarketissa.

– Kyllä se helpottaa paljon, että kumpikin voi olla tässä mukana.

Verkkokauppa vetää Lehtosen mukaan ihan hyvin. Aavalla on vielä melko uusi verkkokauppa, eikä Lehtonen usko, että kaikki Sydämellä Designin asiakkaat ovat löytäneet sitä.

Asiakaskunta on maantieteellisesti hyvin laaja.

– Asiakkaita on erityisesti Oulusta ja Rovaniemeltä.

Verkkokaupan vahvuus on siinä, että maantieteelliset etäisyydet menettävät merkityksensä, mutta silti Oulun seutu ja Lappi tuntuvat Laitilasta katsottuna kaukaisilta. Lehtonen arvelee, että hänen henkilökohtaisella sometilillä julkaisemansa retkeilypäivitykset ovat kiinnostaneet pohjoisessa ja saattaneet auttaa joitain asiakkaita löytämään verkkokaupan.

Tällä hetkellä Laitilan kivijalkamyymälä on avoinna maanantaisin ja muulloin sovitusti. Kivijalkamyymälän perustamisen tarkoituksena on tehdä yrityksestä laitilalaisille helpommin lähestyttävä. Myymälän on tarkoitus myös tarjota vaihtoehto postitukselle.

– Tilauksen voi noutaa jo samana päivänä, mikäli sillä on kiire, Lehtonen kertoo.

Sekä Lehtonen että Mendolin muistuttavat, että liikkeeseen saa tulla tutustumaan ilman ostopakkoa.

– Tänne saa tulla katselemaan ja höpottelemään meidän kanssamme.

Lehtonen ja Mendolin kannustavat asiakkaita myös kertomaan, jos heillä on toiveita siihen, mitä liikeessä voisi olla myynnissä. Mendolin huomauttaa, että verkossa ei ole mahdollista lukea ihmisten ajatuksia, mutta myymälässä toiveista on helpompia kuulla.

– Laitilassa tuntuu olevan kysyntää kaikenlaisille kaupoille. Toivottavasti ihmiset osaisivat kertoa, mitä toivovat. Ja toki paikallisten palveluiden säilyminen vaatii myös sen, että ihmiset käyttävät niitä, Mendolin kertoo.