Untamalan koulun keittiön pitäisi pysyä valmistuskeittiönä

0

Laitilan kaupunki on suunnitellut Untamalan koulun tämänhetkisen valmistuskeittiön lopettamista ja muuttamista jakelukeittiöksi. Tästä asiasta on juteltu Untamalan koulussa paljon lähiaikoina.

Kaikki koulun oppilaat ovat sitä mieltä, että keittiön pitäisi pysyä valmistuskeittiönä. Tähän on kerätty oppilaiden mietteitä asiasta:

– Jos keskustasta tulee ruoka, miten toimitaan jos ruoka loppuukin kesken?

– Oppilaat ja koko kouluyhteisö hyötyvät eniten siitä, että keittäjät saavat jatkaa työssään.

– Mitä tehdään, jos ruoka myöhästyy tai esimerkiksi jäähtyy matkalla?

– Oppilaiden mielestä ruoka on jo tarpeeksi hyvää ja valmistuskeittiön lopettamisesta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

– Autolla kuljettaminen saastuttaa ja polttoaine on kallista.

– Oma keittäjä tietää hyvin kaikki erikoisruokavaliot ja huolehtii siitä, että kaikille on sopivaa ruokaa tarjolla.

– Käytetäänkö keittäjien säästyvät palkkarahat oikeasti elintarvikkeisiin, kuten Laitilan kaupunki sanoo?

– Koulun oma keittäjä pystyy paremmin vaikuttamaan ruokahävikin määrään.

– Mitä keskustasta ylijääneelle ruualle tehdään?

– Hyvä ruoka pitää myös koulumotivaation yllä.

Koulun keittäjästä, Satu Kaarnapurosta on pidetty paljon Untamalan koulussa ja hän pitää myös työstään ja tekee sen hyvin. Keittäjä vahvistaa koulun yhteisöllisyyttä ja on tärkeä kuunteleva aikuinen.

Kaikki Untamalan koulun oppilaat, sekä henkilökunta toivovat valmistuskeittiön jatkuvan ja Satu Kaarnapuron pysyvän koulussamme keittäjänä. Toivomme siis Laitilan kaupungin harkitsevan asiaa vielä.

Untamalan koulutalon oppilaskunta