
Vauhdikkaassa tapahtumassa ammattitaitoiset ohjaajat opastavat kävijöitä vesitaitojen ja -turvallisuuden saloihin. Tapahtumassa voi meloa ilmatäytteisillä kanooteilla, harjoitella elvytystä sekä vedestä pelastautumista. Lisäksi perheen pienimmille on vesileikki-/vauvauintirasti. Järjestelyistä vastaavat yhteisyössä uimahallin henkilökunta, Laitilan vapaapalokunta sekä uimakoulu Pikku Joutsen.
Jo vuodesta 2015 toiminut Vesisankarit-hanke kannustaa vesillä liikkumisen harjoitteluun niin uimahallitapahtumissa kuin Vesisankarit-kouluissa. Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 260 ympäri Suomen.
– Kesän 2021 ennätykselliset helteet lisäsivät valitettavasti hukkumiskuolemia. Herättelemmekin koululaisia harjoittelemaan vesillä liikkumiseen liittyvää osaamista jo pienestä pitäen. Vesisankarit-tapahtumat ovatkin loistava tilaisuus opetella vesitaitoja käytännössä, sanoo Vesisankarit-koordinaattori Paula Liljeström Koululiikuntaliitosta.
Vuoden 2022 tapahtumien teemoina ovat melonta ja luonnonvedet. Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.