Avoimien työpaikkojen määrä laskee Laitilassa, Vakka-Suomessa ja koko maassa – Katso kuntakohtaiset luvut

0
Työttömien määrä oli lokakuussa lähes kaikissa ryhmissä pienempi kuin vuotta aiemmin, mutta kuljetusalalla työttömyys lisääntyi viidellä prosentilla. Työttömien työnhakijoiden määrä supistui voimakkaimmin vartiointialalla 24 prosentilla. Kuljetusala ja rakennusala heijastavat yleensä ensimmäisinä talouden suunnan muutosta. Arkistokuva: Ari-Matti Ruuska.

Laitilan työttömyysaste lokakuussa oli 7,1 prosenttia ja työttömien määrä oli noin 280 henkilöä.

Koko Varsinais-Suomessa työttömyysaste oli 8,5 ja työttömiä oli noin 19 500 henkilöä, kertoo tiistaina julkaistu Varsinais-Suomen Työllisyyskatsaus.

TYÖTTÖMYYDEN vähenemistahti oli Varsinais-Suomessa hitaampaa kuin koko maassa, sillä Varsinais-Suomessa työttömien määrä väheni vuoden aikana kuudella prosentilla ja koko maassa kymmenellä prosentilla.

Varsinais-Suomen työttömyysaste 8,5 prosenttia on 0,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 8,8 prosenttia.

Pirkanmaan työttömyysaste oli lokakuussa 7,8, Uudellamaalla 8,9 ja Satakunnassa 8,6.

Työttömyystrendit Varsinais-Suomessa

  • Työttömien määrä oli lokakuussa lievässä laskussa normaalitrendin mukaisesti.
  • Uusia avoimia työpaikkoja auki 10 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
  • Pitkäaikaistyöttömien määrä supistui lokakuun aikana yli 200 hengellä.
  • Ulkomaalaisten työttömien määrä oli 18 prosentin kasvussa verrattuna viime vuoteen.
  • Yli 50-­vuotiaiden, nuorten ja myös pitkäaikaistyöttömien työnhakijoiden kohdalla tilanne näytti paranevan kokonaisuutena lokakuussa.
  • Vakka-Suomessa Valmet Automotiven kesäiset irtisanomiset ja lomautukset näkyvät eniten ulkomaalaisten ja miesten työttömyydessä.
  • Lähde: Varsinais-Suomen Työllisyyskatsaus.

LOKAKUUSSA työttömiä oli Vakka-Suomea lukuun ottamatta kaikissa muissa Varsinais-Suomen seutukunnissa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin ero vuotta aiempaan oli Turun seutukunnassa, –8 prosenttia. Vakka-Suomessa työttömien määrä kasvoi lähes neljänneksellä.

Alueen korkein työttömyysaste oli Turun kaupungissa, 11,4 prosenttia. Pienin työttömyysaste oli Sauvossa, 3,0.

VAKKA-SUOMEN seutukunnassa avoimia työpaikkoja oli lokakuun lopussa 430. Se on yli 400 vähemmän kuin vuosi sitten, kertoo Työllisyyskatsaus. Myös Laitilassa avoimien työpaikkojen määrässä näkyy selvä pudotus vuoden takaiseen.

Avoimia työpaikkoja oli Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa 6 800 kappaletta lokakuun viimeisenä päivänä eli 6 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut maakunnassa 25 000 kappaletta, joka on 4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna lokakuun aikana 14 200 kappaletta, joista 7 900 oli uusia, lokakuun aikana avautuneita työpaikkoja. Uusia työpaikkoja tuli lokakuussa tarjolle 10 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin sekä kuntakokeiluihin lokakuun aikana yhteensä 79 800 koko Suomessa. Se on 11 800 vähemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Kaikkiaan lokakuussa Suomessa oli avoinna 160 500 työpaikkaa, mikä on 9 100 vähemmän kuin vuosi sitten.

– Uusien työpaikkojen virran latistuminen on oikeastaan ainoa selkeä merkki siitä, että työmarkkinatkaan eivät ole täysin immuuneja suhdanteen viilenemiselle. Edelleen ollaan historiallisesti ajatellen kohtalaisen korkealla tasolla avoimissa työpaikoissa, eli ei tilanne huono ole ja työpaikkaa ehtii vielä halutessaan vaihtaa. Alkuvuodesta vallinneet työnhakijan kissanpäivät alkavat silti olla ohi. Suhdannetilanteen heikkeneminen välittyy kuitenkin juuri nyt työmarkkinoille hyvin hitaasti ja vaimeasti osin lähtötilanteessa vallinneesta työvoimapulasta johtuen, sanoo pääekonomisti Jukka Appelqvist Keskuskauppakamarin tiedotteessa.

Marraskuussa työttömien työnhakijoiden määrä pysyy normaalisti melko samana lokakuuhun verrattuna. Myös työttömyyskassa YTK ennakoi, että työttömyys ei kääntyisi nousuun marraskuussa.

– Marraskuun hakemusmäärät ovat tähän mennessä olleet selvästi ennusteidemme alapuolella. Taantuman ennusmerkit eivät näy ainakaan ansiopäivärahan saajissa, vaan työttömyyden lasku jäsenistössämme jatkuu, kertoo toimitusjohtaja Auli Hänninen YTK:n tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän