Ikäihmisen näkövinkkelistä – Eläke on mitätön korvaus kaikesta ikäihmisten tekemästä

0

Inga Nuojua

Vanhoja ihmisiä on aina ollut elinpiirissäni. Ensin vuokramummut, joiden kammareissa asustelin. Sitten isovanhemmat, seuraavaksi omat vanhemmat ja lopulta oma sukupolveni. Siksi olen vuosikymmeniä seurannut vanhuskeskustelua, josta lupauksia ei ole puuttunut, mutta todellisuus ei ole tainnut muuttua piiruakaan paremmaksi.

Tällä hetkellä keskustelu on hirttynyt hoitajamitoitukseen. Uskallan väittää, että kyseinen asia ei ratkaise mitään. Ongelma on paljon hankalampi: asennekysymys. Pääministerimme käytti vanhemmasta sukupolvesta sanaa boomeri. Vaikka se olisi ollut somessa putkahtanut sammakko, se kertoo paljon käyttäjästään. Boomer-sanaan on sisäänrakennettu merkitys vanhasta ja tyhmästä.

Ajatellaan, että eläköitymisen jälkeen ihminen muuttuu kulueräksi yhteiskunnalle – siis tarpeettomuuden lisäksi vielä taakaksi. Väitän, että eläke on mitätön korvaus kaikesta ikäihmisten eläkkeelläkin tekemästään: He ovat omaishoitajia, tilapäistä lastenhoitoapua, vapaaehtoistyöntekijöitä…. He haluavatkin olla tarpeellisia voimiensa rajoissa. Sekin pitää muistaa, että he itse ovat työeläkemaksuina eläkkeensä etukäteen maksaneet.

Eikä ihmisen pään sisältö deletoidu eläkkeelle siirryttäessä. Siellä on tallessa pitkä työ- ja kokemushistoria, niin sanottu hiljainen tieto. Hiljaiseksi se usein jääkin.

Merkillistä on, että ikäihmiset nähdään kloonina. Olisi valtava edistysaskel, kun tajuttaisiin, että jokainen on mitä suurimmassa määrin oman pitkän elämänsä muokkaama yksilö, jonka ymmärtäminen vaatisi sen, että häntä oikeasti kuunnellaan eikä pidetä ymmärtämättömänä jopa omissa asioissaan. Tämä olisi erityisen tarpeellista ottaa huomioon silloin, kun ikääntyminen on edennyt siihen pisteeseen, että omin avuin ei enää kunnolla selviä.

Useat haluavat huonokuntoisenakin asua vanhassa tutussa kodissa, jossa muistot asustavat seurana. Sen ymmärtää, kun muistaa sanonnan ”oma tupa, oma lupa”. Yökukkujaa ei nitistetä alkuillasta sänkyyn hiljaiseksi. Ei liioin patisteta aamulla ylös kesken unien. Saa syödä sitä, mikä maistuu ja silloin, kun maistuu.

Tämä on yhteiskunnallekin edullisin vaihtoehto. Niinpä siihen turvaudutaan silloinkin, kun ei pitäisi. Äitini kohdalla tuli selväksi, että hoitopaikkaa oli mahdoton saada, vaikka pitkälle edennyt syöpä oli vienyt voimat, mutta kun pää toimi. Eikä hänen tuntemalleen pelolle korvia kallistettu.

Kunpa ei vielä pakotettaisi uusiin asioihin elämän loppusuoralla. Yritettäisiin tarjota sellaisia ruokia, joita vanhus on tottunut syömään. Jos on suolaan ja pippuriin tottunut, on turha tyrkyttää chiliä ja currya. Digipalvelujen pakkokäytöltä suojelemiseksi tarvittaisiin laki.

Jos ihminen haluaa kuolla, hänellä pitäisi olla siihen laillinen oikeus. Kunnioitan kovasti pappi, tietokirjailija ja toimittaja Hilkka Olkinuoraa . Satuin näkemään hänet eutanasia-keskustelussa. Yhdyn täysin hänen toteamukseensa: ”Jos kerran elämä on lahja, sen voi myös antaa pois.”

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän