Hiljattain painosta tullut Kyl mää sitä sanosi – Laitilan murre- ja kotiseutukirjassa on ihastuttava kokoelma Laitilan itäkulmien murteellisia sanontoja ja murresanoja yleiskielisine selityksineen. Katriina Kaitila-Karttunen ja Kauko Saarnio ovat koonneet sanoja yhteen.
Kirjan pohjana on käytetty vuonna 2004 ilmestynyttä Muljata sanoi mullismulkku – Pyhämaan pientä murresanakirjaa.
– Siitä on siivilöity pois pelkästään pyhämaalaiset sanat, mutta se on ollut tämän kirjan pohjana, Kaitila-Karttunen kertoo.
Laitilan kirjasta jouduttiin jättämään pois Pyhämaan murretta käsitelleessä kirjassa olleet eläinten ja kasvien murteelliset nimet, koska niiden laitilalaisvastineiden etsiminen arkistoista olisi ollut liian työlästä.
Heli Laaksosen ja Markus Siltamäen Kukkaroho ja plakkarihi –murrekirja esitteli Laitilan murteen erityispiirteitä jo vuonna 2004. Sitä on käytetty nyt ilmestyneenkin kirjan lähdeteoksena.
Kaitila-Karttusen mukaan Kyl mää sitä sanosi -kirja esittelee hieman tuoreempaa sanastoa.
– Sanat ja sanonnat ovat valtaosin 1940–1960-luvuilta eli sen jälkeen kun televisio tuli ja ihmiset alkoivat matkustaa. Niiden muutosten jälkeen murre ei voinut säilyä enää alkuperäisenä.
Kaitila-Karttunen kertoo, että Laitilan murteen sanat ovat kuvaavia.
– Jos on lapsena kuullut isoäitinsä pesevän pyykkiä niin on saattanut kuulla isoäidin sanovan, että sooppa klimpsahti pois kädestä. Siitä jo kuulee, millainen tilanne on ollut ja minkäkokoisesta esineestä on ollut kyse. Jos isoäiti taas sanoo, että ny falskaht kädestä niin silloin tietää heti, ettei kyse ollut soopapalasta vaan se oli esimerkiksi vesiämpäri tai pesuvati. Se kertakaikkiaan falskaht kädestä eli se meinasi pysyä, mutta ei sitten pysynytkään.
Kyl mää sitä sanosi -kirjaan on otettu mukaan myös ruotsista peräisin olevia sanoja.
– Ne ovat olleet vielä 1960-luvulla jokapäiväisiä ja tavanomaisia sanoja. Sen tähden ne sanat, joita on käytetty päivittäin on otettu tähän mukaan.
Kirjassa on noin 2 500 sanaa ja sanontaa, jotka Kauko Saarnio on 1,5 vuoden kirjoitusprosessin aikana kirjannut ylös sitä mukaa kuin ne ovat palanneet mieleen.
– Tunsin itseni ihan 1920-luvun pirtunostajaksi, kun soitin aina, että onko mitään tietoa. Hän sanoi, että kyllä tässä näitä sanojakin olisi. Sanoja tuli aina 20–30 sanaa lisää. Näin sanat kerättiin pikkuhiljaa vuoden aikana, Kaitila-Karttunen naurahtaa.
Saarnion keräämät sanat ja sanonnat liittyvät usein työhön ja työntekoon. Saarnion mukaan monessa talossa jouduttiin sotien jälkeen uusimaan pärekattoa, jotka olivat jääneet sotien aikana korjaamatta. Tämä tarkoitti, että pärekattotalkoita oli viikottain. Niihin osallistui kaikenikäisiä talkoolaisia.
– Talkoisiin tuli väkeä eri puolilta kyliä ja siellä kuuli sanoja, joita ei ollut ennen kuullutkaan, Saarnio kertoo.
Saarnion mieleen palasi paljon myös hevosaiheisia sanontoja. Jos jonkun sanottiin ajavan pitkillä ohjaksilla, se tarkoitti, että henkilö osasi suunnitella töitään eteenpäin.
– Ja jos jonkun sanottiin ajavan myöhäistä hevosta niin se tarkoitti, että henkilö oli usein myöhässä.
Kyl mää sitä sanosi
- Julkaisija: Ytönkorven kulttuuriseura ry
- Kirjan toimitti: FM Katriina Kaitila-Karttunen
- Muistitieto, murteen oikeellisuus: Kauko Saarnio (Laitilan perinnepiiri)
- Piirrokset: Jussi Vaajasaari
- Taitto: Hannu Kartttunen
-
Kommentti
Laitilan rikas murre on viimeisen 10 vuoden aikana ihastuttanut ja ihmetyttänyt muualta muuttanutta. Tästä innoittuneena laadin tietovisan uusimman murre- ja kotiseutukirjan pohjalta. Sen avulla voi kuka tahansa ottaa selvää, miten hyvin murre itselle avautuu.
Hanna Hyttinen
Ps. Tässä jutussa ja tietovisassa mahdollisesti esiintyvät murresanojen oikeakielisyysvirheet ovat suurella todennäköisyydellä kuusamolaistaustaisen toimittajan omia.
Testaa, millainen murretaituri olet?
No höh, ei auennut QR-koodin kautta lehdestä vaan toppas maksulliseen digiseinään.
Kommenttien lisääminen on estetty.