Laitila on Vakka-Suomen elinvoimaisin kunta

0
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on yksi Laitilan tunnetuimmista yrityksistä. Yritysten elinvoimaisuus ja Laitilan sijainti nostavat Laitilan sijoitusta tutkimuksessa.

Laitila on elinvoimaindeksillä mitattuna Vakka-Suomen paras kunta. Tulos perustuu WSP Finlandin Alueiden tutkimukseen, jonka tulokset julkaistiin tällä viikolla.

Laitila sijoittuu kaikkien Suomen kuntien vertailussa sijalle 39. Vuonna 2021 Laitilan kaupunki sijoittui mittauksessa sijalle 88. Mittauksessa on myös jaettuja sijoja elinvoimaindeksiluvun mukaan ja Laitilan kanssa samalla sijalla ovat Eurajoki, Ilmajoki, Kerava ja Rusko.

Laitilan taakse jäivät muun muassa Rauma (sijoitus 51), Uusikaupunki (sijoitus 59), Eura (sijoitus 96) ja Mynämäki (sijoitus 125). Eroa Turun kaupunkiinkaan ei jäänyt suuresti Turun ollessa sijalla 37. Vain kuusi varsinaissuomalaista kuntaa on koko vertailussa sijoittunut paremmin kuin Laitila. Varsinais-Suomi sijoittui maakuntien vertailussa kolmanneksi.

Tutkimuksessa käytetään WSP Finlandin luomaa elinvoimaindeksiä ja kuntien ryhmittelyä, jotka mahdollistavat kuntien keskinäisen vertailun. Keskeisiä tulevaisuuden menestystekijöitä ovat saavutettavuus, alueellisen kasvun edellytykset, monipuolinen elinkeinorakenne ja vihreä rakennemuutos.

– Kunnassa pitää olla hyvä työllisyystilanne, ulkomailla syntyneiden pitää pystyä työllistymään tehokkaasti, tarvitaan monipuolinen elinkeinorakenne ja osaamista, väestön terve ikärakenne sekä kehitysaskeleet kohti vihreää rakennemuutosta. Menestyäkseen kunnat tarvitsevat mielestäni myös hyvää johtamista ja tulevaisuuteen katsovan, viihtyisän ilmapiirin, mikä taas heijastuu positiivisesti muihin indikaattoreihin, sanoo tutkimusta johtanut WSP Finlandin kestävyystutkimuksen asiantuntija Terhi Tikkanen-Lindström.

Tuottavuus on parhaalla tasolla isoissa kaupungeissa sekä niiden lähikunnissa ja maaseutumaisissa matkailun kunnissa. Tuottavuuden summaindikaattoreilla kaikista kunnista nousi esiin Varsinais-Suomesta Lieto.

Inhimillistä pääomaa mitattaessa Varsinais-Suomessa erottuu edukseen Kaarina, jossa asuu paljon koulutettua väkeä.

Vihreän rakennemuutoksen indikaattoreilla tarkasteltuna parhaiten Varsinais-Suomesta sijoittuvat Raisio ja Naantali.

–Vihreä rakennemuutos on yksi elinvoimaindeksin kolmesta osa-alueesta. Kansalliset hiilineutraaliuden tavoitteet edellyttävät koko elinkeinorakenteen läpäisevää muutosta lähivuosina ja kuntien toimet ovat tässä merkittäviä, Tikkanen-Lindström sanoo.

Tikkanen-Lindström huomauttaa, että maaseutumaisissa kunnissa on paljon mahdollisuuksia, sillä niiden luonnonvarat muodostavat merkittävän varallisuuden. Luonnonvarojen hyödyntäminen voi tarjota kunnille tulevaisuudessa menestymisen mahdollisuuksia.

– Maaseutukuntien luonnonvarojen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää suunnitelmallisuutta, ennakoimista, hyvää infrastruktuuria sekä tietenkin vastuullista riskien hallintaa. Luonnonvarojen hyödyntäminen ei ole vain kuntien oma taloudellinen asia, vaan vastuullisella toiminnalla parannetaan koko maan elinvoimaisuutta. Me kaikki tarvitsemme hyvinvoivaa luontoa, hän muistuttaa.

Vaikka pandemia horjutti matkailualaa, se on kasvattanut elinkeinona merkitystään myös kaupunkien ulkopuolella.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän