Laitilan kaupunki sai maan neljänneksi suurimman tuen. Enemmän saivat vain Turku, Espoo ja Tampere. Laitila saa valtionavustusta varhaiskasvatukseen 274 813 euroa. Avustuksella edistetään tilapäistä suojelua hakevien tai saavien, kansainvälistä suojelua hakevien taikka ilman oleskeluoikeutta olevien, ns. paperittomien, kotikunnattomien lasten mahdollisuuksia osallistua laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Samalla kuntia kannustetaan varhaiskasvatuksen järjestämiseen näille lapsille. Kunnat eivät saa kotikunnattomien lasten varhaiskasvatukseen valtionosuutta.
Avustusta myönnetään kunnille niiden kustannusten kompensoimiseksi, jotka ovat syntyneet 4.3.–31.12.2022 välisenä aikana avustuksen kohderyhmälle järjestetystä varhaiskasvatuksesta.