Nesteen vanhalla asemalla purkutyöt käynnissä

0
Nesteen vanhan itsepalveluaseman purkutyöt olivat torstaina pitkällä. Kuva: Solina Saarikoski

Laitilassa Nesteen itsepalveluasema on vaihtanut paikkaa. Uusi asema avattiin syyskuussa Ukitien varteen lähelle Kasitietä.

– Olemme olleet tyytyväisiä uuteen itsepalveluasemaan. Se on hyvällä paikalla, Nesteen asemaverkoston kehityksestä vastaava Petteri Kämpjärvi kertoo.

Kasitien ja Kaukolantien läheisyydessä sijainneella vanhalla asemalla polttoaineen jako loppui alkuviikolla ja purkutyöt ovat vauhdissa.

– Asema puretaan pois. Tontti on meidän omistuksessa, mutta sille ei ole vielä mitään muita suunnitelmia.

Kämpjärven mukaan vanhan kylmäaseman maata puhdistetaan, jos siitä löytyy pilaantunutta maata.

Nesteen vanhalla paikalla sijainnut, huonoon kuntoon rapistunut huoltamorakennus purettiin vuonna 2017 pois.

– Siinä ei sitä ennen ollut ainakaan kymmeneen vuoteen toimintaa.

Aikanaan vanhalla Nesteen tankkauspaikalla oli Union-niminen huoltoasema. Wikipedia kertoo, että 1990-luvulla vanhat Unionit muuttuivat Neste-huoltoasemiksi.