Laitilan kaupunginjohtaja Lauri Kattelus hieraisee silmiään ja naurahtaa.
– Näytänkö väsyneeltä, hän kysyy.
Oikeasti hän ei ole siitä huolissaan. Elämä tuntuu juuri nyt hyvältä ja onnelliselta. Juuri onnellisemmaksi ei voisi tulla.
Lauri Kattelus ja hänen puolisonsa Titta Venho-Kattelus saivat pojan elokuussa. Laurista tuli siis isä. Se rooli on ollut hänelle jotenkin aina itsestään selvä.
– En ole koskaan kuvitellut elämää ilman perhettä tai lapsia.
Hän lisää heti samaan hengenvetoon, että ei pidä silti missään nimessä minkäänlaisia perheitä vääränlaisina. Ei hän itsekään ole kasvanut perusperheessä.
Lauri Kattelus ja hänen kaksosveljensä Karri Kattelus olivat 3-vuotiaita, kun heidän vanhempansa erosivat. Lauri myöntää, ettei muista siitä mitään.
– Kävimme aluksi isän luona joka toinen viikonloppu. Sitten se jäi.
Laurin ja Karrin isä oli kuuluisa säveltäjä Jouni Kaipainen. Hän oli vahva taiteilijahahmo, jota arvostettiin klassisen musiikin piireissä. Omille pojilleen hän jäi kuitenkin etäiseksi.
– Vasta aikuisiällä otimme kontaktia isään. Tutustuminen jäi kuitenkin lyhyeksi, kun hän kuoli 2015 syöpään.
Lauri oppi tuntemaan isänsä pari vuotta sitten julkaistun elämäkerran kautta, mutta eihän se ole sama kuin isä olisi ollut läsnä hänen elämässään. Isä on tullut silti vastaan monessa paikassa: Turun Musiikkijuhlilla ja Crusell-viikolla, kun niissä on tavannut isän tuttuja.
– Kun esimerkiksi olin Kulttuurirahaston kulttuurin-puolustuskurssilla, meitä oli kokoontunut aulaan virkamiehiä, päättäjiä ja taiteilijoita. Säveltäjä Osmo-Tapio Räihälä käveli suoraan minua kohti, tervehti ja totesi, että ihan olet isäsi näköinen.
Tuntui oudolta, että isään on yhteys, vaikka häntä ei ole oikeastaan tuntenut.
Katteluksella on ollut kuitenkin isähahmo elämässään, sillä äiti löysi uuden puolison. Miehen myötä he muuttivat Tampereelta Naantaliin, jossa veljekset lopulta kasvoivat.
– Ihan kelpo kansalaisia tulee niistäkin perheistä, jotka eivät ole tavallisia perusperheitä, hän hymähtää, mutta myöntää, että samasta syystä hän arvostaa sitä, että hänen pojallaan on molemmat vanhemmat.
– Ehkä minulla korostuu se ajatus, että haluan olla aidosti osa lapsen elämää. Omalla ajallani on jokin muukin arvo kuin mitä se on itselle.
Tätä hän on miettinyt erityisesti tänä syksynä, kun ilta- ja viikonloppumenot ovat lisääntyneet. Kaupunginjohtajaa odotetaan seminaareihin, työtapaamisiin ja erilaisiin verkostoitumistapahtumiin. Työpäivät venyvät helposti.
Isä venyy myös yöllä, kun pieni poika herää. Vaimo hoitaa syöttämisen, mutta vaipanvaihto on isän kunniatehtävä.
– Yritämme jakaa vanhemmuuden mahdollisimman hyvin, mutta pakko myöntää, että äidin rooli on lapsen ensimmäisenä vuotena merkittävä. Käymme kuitenkin yhdessä vaunulenkeillä, luemme lapselle satuja ja runoja. Poikakin höpöttelee, mutta ei siitä puheesta vielä oikein selvää saa, Lauri kertoo hymyillen.
Hänellä on haave, että kun poika kasvaa, he käyvät yhdessä luontopoluilla, nuotiopaikalla syödään makkaravoileivät ja juodaan pillimehua.
– Voimme purjehtia yhdessä ja urheilla, isä suunnittelee.
– Totta kai poika itse päättää harrastuksistaan, kunhan vain voimme tarjota hänelle aktiivisen elämän.
Vanhemmat ovat sopineet, että pojan nimeä ei julkisteta tässä jutussa tai muutenkaan mediassa. Titta-vaimo työskentelee tuomioistuimessa ja isänkin ammatti on julkinen. Lapsella on silti oikeus elää rauhassa.
Lapsiperhe-elämä on tuntunut kaikin puolin luontevalta. Lauri kertoo harjoitelleensa vaipanvaihtoakin jo etukäteen, sillä Karri-veljellä on jo kaksi lasta, joista toinen on 2-vuotias.
– Karrin perheeseen syntyi keväällä toinen lapsi, eli serkuksilla on vähän ikäeroa.
Kun kaksosveljeksillä on läheinen suhde, todennäköistä on, että myös serkuksista tulee läheisiä.
– Meillä on muutenkin hyvä tukiverkosto. Molemmat isoäidit auttavat mielellään.
Vain yksi asia on yllättänyt tuoreen isän:
– Se vauvatavaran määrä, joka kotiin on kertynyt. En yhtään ymmärtänyt, kuinka paljon hilavitkuttimia pienokaisen elämään liittyy, hän nauraa.
